• Metsästäjäliitto huolissaan susialueidenmetsästyskoiratoiminnasta

    Uutiset
    17.10.201416:00
    MT toimitus

    Suomen Metsästäjäliitto on huolissaan metsästyskoiratoiminnan jatkumisesta susialueilla.

    Liiton mukaan sudet ovat tälläkin metsästyskaudella raadelleet metsästyskoiria aivan metsästäjien lähettyviltä ja koiria on myös viety pihoista ja aidatusta tarhasta.

    Liiton mielestä tämä osoittaa, ettei susi enää pelkää ihmistä ja vaatii puuttumista häiriökäyttäytymiseen.

    Koirien käyttö kuuluu olennaisena osana perinteiseen metsästyskulttuuriin, liitto muistuttaa ja pitää tärkeänä, että koiriin kohdistuvat riskit minimoidaan.

    ”Monella alueella ihmiset eivät uskalla päästää koiriaan metsälle tai koirakokeisiin, mikä vaikeuttaa kohtuuttomasti koirien koulutusta”, Metsästäjäliitto toteaa kannanotossaan.

    Liitto odottaa että uudessa sudenhoitosuunnitelmassa otetaan huomioon Ruralia-instituutin selvityksessä esiin nousseita asioita, kuten susialueilla elävien ihmisten huoli, sosiaalisen kestävyyden turvaaminen ja joustava lupapolitiikka häirikkösusien poistamiseksi. Lisäksi petokorvausten maksua tulee nopeuttaa ja korvauksiin on varattava riittävästi varoja, liitto huomauttaa.

    MT

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Metsästäjäliitto
    sudet
    metsästyskoira
    sudenhoitosuunnitelma
    petokorvaukset
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria