• Berner: Ministerivaliokunnan päätöksiin rautatiekilpailun avaamisesta ei tule muutoksia

    Bernerin mukaan vaihtoehtoisia tapoja päätösten toteuttamiseen on lukuisia.
    Aamuliikenne teillä oli odotettua rauhallisempaa, vaikka junaliikenteen lakkopäivä näkyikin ruuhkina ainakin pääkaupunkiseudun työmatkaliikenteessä. LEHTIKUVA / MIKKO STIG
    Aamuliikenne teillä oli odotettua rauhallisempaa, vaikka junaliikenteen lakkopäivä näkyikin ruuhkina ainakin pääkaupunkiseudun työmatkaliikenteessä. LEHTIKUVA / MIKKO STIG 
    Uutiset
    15.8.201714:28
    STT

    Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk.) pahoittelee veturinkuljettajien työnseisauksen aiheuttamaa haittaa ihmisten arkeen. Hän sanoo kuitenkin toivovansa, että yhteistä keskustelua rautateiden henkilöliikenteen kilpailun avaamisesta päästään jatkamaan.

    Berner korostaa, että talouspoliittisen ministerivaliokunnan päätöksiin kilpailun avaamisesta ja VR:n jakamisesta ei ole tulossa muutoksia, mutta vaihtoehtoisia tapoja päätösten toteuttamiseen on lukuisia.

    Artikkelin aiheet
    rautatieliikenne
    kilpailun avaaminen
    Anne Berner
    liikennepolitiikka
    ministerivaliokunta
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle