• Urpilainen kehuu uutta Kypros-pakettia

    Kyproksen pankkisektori kutistuu murto-osaan entisestään. Isoimmat tappiot kärsivät kahden suurimman pankin isot tallettajat.
    Uutiset
    25.3.201313:23
    MT toimitus

    BRYSSEL (MT)

    Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.) on tyytyväinen viime yönä saavutettuun Kypros-sopuun.

    ”Lopputulos on hyvä ja se vastaa myös Suomen tavoitteita”, Urpilainen sanoi maanantai-aamuna Brysselissä.

    Hänen mukaansa sopimus on parempi, kuin viikko sitten neuvoteltu edellinen yritys, joka kaatui Kyproksen parlamenttiin.

    ”Sijoittajan vastuu etenee merkittävästi ja toisaalta talletussuojan alaisiin varoihin ei kajota”, valtiovarainministeri perustelee.

    Tukiratkaisun mukaan Kyproksen toiseksi suurin Laiki-pankki ajetaan alas. Käytännössä se tarkoittaa, että pankin omistajat sekä yli 100 000 euron tallettajat menettävät ison osan saatavistaan.

    Pankin terveet osat siirretään maan suurimpaan Bank of Cyprus-pankkiin, jonka suurtallettajat kärsivät niinikään isot tappiot.

    Menettäjien joukossa on esimerkiksi venäläisiä suurtallettajia.

    Euromaiden 10 miljardin lainasta vajaat 2 miljardia menee Kyproksen osuuspankkien ja pienemmän Hellenic-pankin pääomittamiseen. Loput menevät Kyproksen valtion alijäämien paikkaamiseen.

    ”Kyproksen pankkisektori on ollut ylisuuri ja epäterve. Nyt se pienenee merkittävästi.”

    Urpilainen toivoo, että tämänkertainen ratkaisu hyväksytään myös Kyproksella.

    ”Toivotaan, että tähän asiaan ei enää tarvitsisi palata.”

    Artikkelin aiheet
    Jutta Urpilainen
    kypros
    pankkisektori
    talouskriisi
    euroalue
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria