• Viiden vuorokauden sää Sää eilen Sää on vaihtelevaa

    Uutiset
    16.12.201315:00
    MT toimitus

    Maassamme vallitsee verrattain leuto etelän ja lännen välinen ilmavirtaus. Viikon keskivaiheilla heikko korkeapaineen selänne liikkuu Pohjois-Euroopan yli itään. Sateita saadaan aivan viikon alussa sekä toisaalta viikon lopulla. Sade tulee räntänä tai vetenä, pohjoisessa pääosin lumena.

    Lämpötila on enimmäkseen -2 ja +6, aivan idässä sekä maan pohjoisosassa +2 ja 6:n pakkasasteen välillä. Pohjoisessa pakkasta voi olla parina päivänä paikoin 10–15 astetta, etelässäkin noin 5 astetta.

    Sademäärä on vedeksi muutettuna 2–10 milliä, pohjoisessa paikoin 10–20 milliä.

    Seuraavan viiden vuorokauden aikana sää on lähes koko maassa verrattain lauhaa ja epävakaista. Etelässä sataa ajoittain vettä, pohjoisessa myös räntää tai lunta. Lapissa sade tulee enimmäkseen lumena.

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    sään ennuste
    sää
    Suomi
    lämpötila
    sademäärä
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle