• Wahlström päättää nyrkkeilyuransa, kertoo Ilta-Sanomat – asioidenhoitaja ei tiedä lopettamispäätöksestä mitään

    Lehden mukaan se on saanut vahvistuksen Wahlströmin lopettamispäätöksestä kahdesta eri sisäpiirilähteestä.
    Eva Wahlström voitti ammattilaisurallaan 27 ottelusta 23. LEHTIKUVA / Seppo Samuli
    Eva Wahlström voitti ammattilaisurallaan 27 ottelusta 23. LEHTIKUVA / Seppo Samuli 
    Uutiset
    10.3.202020:15
    STT

    Eva Wahlström, 39, lopettaa nyrkkeilyuransa, kertoo Ilta-Sanomat. Lehden mukaan se on saanut vahvistuksen Wahlströmin lopettamispäätöksestä kahdesta eri sisäpiirilähteestä.

    STT:n tavoittama Wahlströmin asioidenhoitaja Petri Paimander kertoo, ettei ole tietoinen Wahlströmin lopettamispäätöksestä. Paimanderin mukaan Wahlström on kertonut hänelle, ettei tee asiassa hätiköityjä päätöksiä mihinkään suuntaan.

    Artikkelin aiheet
    Eva Wahlström
    nyrkkeily
    urheilu-ura
    lopettamispäätös
    Ilta-Sanomat
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle