• Tutkimus: Nämä ovat suomalaisten koirien yleisimmät ei-toivotut käyttäytymispiirteet – yhtenäisyydet ihmisiin yllättivät

    Ei-toivotut käyttäytymispiirteet esiintyvät usein yhdessä, kuten esimerkiksi arkuus ja aggressiivisuus.
    Tutkimuksessa bordercollieilla havaittiin enemmän pakonomaista tuijottamista kuin kaikilla muilla roduilla.
    Tutkimuksessa bordercollieilla havaittiin enemmän pakonomaista tuijottamista kuin kaikilla muilla roduilla. Kuva: Lari Lievonen
    Uutiset
    24.2.202013:56
    Sari Penttinen

    Koirien yleisin ei-toivottu käyttäytymispiirre on suomalaisen käyttäytymistutkimuksen mukaan ääniarkuus. Sitä esiintyi tutkimusaineiston koirista joka kolmannella. Helsingin yliopiston professori Hannes Lohi on tutkimusryhmänsä kanssa selvittänyt seitsemän ei-toivotun käyttäytymispiirteen yleisyyttä.

    Tutkimusryhmän keräämä aineisto sisältää liki 14 000 koiran tiedot ja se on laajuudeltaan yksi maailman suurimmista.

    Aineiston perusteella ei-toivottua käyttäytymistä esiintyi yli 70 prosentilla koirista. Ääni­arkuuden lisäksi arkuus sekä alustojen ja korkeiden paikkojen pelko olivat hyvin yleisiä.

    Tutkitut käyttäytymispiirteet olivat ääniarkuus, arkuus, erilaisten alustojen ja korkeiden paikkojen pelko, keskittymiskyvyttömyys ja impulsiivisuus, pakkomielteinen käyttäytyminen, aggressiivisuus ja eroahdistus.

    Tutkimuksessa selvitettiin myös piirteiden välistä yhteyttä. Arkuus ja aggressiivisuus esiintyvät usein yhdessä. Osa tuloksista oli tutkimusryhmän mukaan uusia ja yllättäviä.

    ”Löysimme yhteyden impulsiivisuuden, pakkomielteisen käyttäytymisen ja eroahdistuksen välillä. Ihmisillä pakko-oireinen häiriö sekä aktiivisuuden ja tarkkaavaisuuden häiriö (ADHD) esiintyvät usein yhdessä, mutta samaa ei ole ennen havaittu koirilla”, kertoo väitöskirjatutkija Milla Salonen.

    Tutkimuksen toisena tavoitteena on pyrkiä ymmärtämään ihmisen mielenterveysongelmien taustaa.

    ”Aiemmat geenitutkimuksemme ovat viitannet samoihin geenialueisiin, ainakin pelon osalta”, professori Lohi kertoo.

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria