• LUKENUT MIES Lapsisotilaan laulu

    Uutiset
    16.1.201215:00
    Pekka Alarotu

    Hottentottilaulua kuulee radiosta nyt yhtä harvoin kuin Äänisen

    aaltoja 1950-

    luvulla. Sen

    pelätään edistävän rasismia.

    Jukka Virtanen on tehnyt vähintään satoja laulutekstejä. Paras syntyi heti ensimmäiseksi yli viisi vuosikymmentä sitten. Ei hän siitä liene turhautunut.

    Virtasen Hottentottilaulussa on nasevin mahdollinen kuvaus Välimeren eteläpuolisten ja monen itäpuolisenkin maiden valtajärjestelmästä. Vahinko että taiteilija on sen jälkeen koskenut politiikkaan pitemmällä tikulla.

    Hottentottilaulu kertoo lapsisotilas Huuasta, joka onnen avustuksella auttaa kuningasta torjumaan vallankaappausyrityksen. Siitä hänet palkitaan ruhtinaallisesti:

    ”Huuan teen mä prinssikseni. Omaksi saat jalkapallon sekä tyttäreni.” Kuningas siis ottaa Huuan jäseneksi hallitsevan klaanin sisärenkaaseen. Sen merkiksi poika saa puolisokseen jonkun kuninkaan jalkavaimon tyttären. Vielä mieluisampi on Huualle varmaan oikeus valtakunnan veikkausmonopoliin. Ehkä loton ja hevospelit sai joku muu vävy.

    ”Ja koko loppuikäsi sä kuninkaan oot kaveri”, kuningas lupasi. Tyly ilmoitus kertoo, että loppuikä päättyy samalla hetkellä, kun Huua erehtyy seurustelemaan opposition kanssa.

    Hottentottilaulua kuulee radiosta nyt yhtä harvoin kuin Äänisen aaltoja 1950-luvulla. Sen pelätään edistävän rasismia. Kovin muodikas ei ole muukaan sanoma, vaikka se liippaa Suomea lähempää kuin haluamme uskoa.

    Hottentottilaulun ilmestyessä 1961 julkaistiin vielä ihailevia kirjoituksia nuorista vapaussotureista, 12-vuotiaasta Onni Kokosta ja 15-vuotiaasta Kaapo Viitaharjusta, jotka verileikeissä tekivät uroiden töitä. Uusin tutkimus tunnustaa, että sisällissodissa pahimmat raakuudet teetetään ymmärtämättömillä lapsisotilailla. Suomi ei hävinnyt siinä touhussa nykyisille Afrikan maille.

    Jukka Virtanen on sanataiturina parhaimmillaan uuden Iloisen teatterin revyissä. Ikimuistettavimmat tekstit esitti jo Simo Salminen.

    Virtasen tavaramerkki on rikkoa juhlallinen tunnelma, Esiintyminen Urho Kekkosen viimeisessä vaalijuhlassa 1978 valaen luottamusta naapuriin on harvoja poikkeuksia säännöstä. Tekstin poljentoon pitää välttämättä lisätä ylimääräinen mutka. Herkän rakkauslaulun tunnelma vedetään alas arvaamatta arkiseksi. Huumorihan on pohjimmiltaan asioiden eksymistä väärään yhteyteen.

    PEKKA ALAROTU

    Jukka Virtanen: Omat ja käännetyt. 362 sivua. Paasilinna.

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Jukka Virtanen
    Hottentottilaulu
    lapsisotilas
    suomalainen musiikki
    1960-luku
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria