• Rakennusten tulva-vahingot vakuutusten piiriin

    Uutiset
    30.12.201315:00
    MT toimitus

    Poikkeuksellisista tulvista aiheutuvia rakennus- ja irtaimistovahinkoja ei enää vuodenvaihteen jälkeen korvata valtion varoista. Niiden korvaaminen siirtyy vakuutuksiin.

    Vakuutusyhtiöt ovat lisänneet tulvaturvan koti- ja kiinteistövakuutuksiinsa.

    Tulvavahinkokorvauksia tähän saakka hallinnoinut maa- ja metsätalousministeriö tiedottaa, että vakuutukset tarjoavat aiempaa laajemman korvaussuojan. Niistä korvataan myös merenpinnan noususta ja rankkasateista aiheutuvia tulvavahinkoja.

    Lisäksi korvauksen voi saada huomattavasti nykyistä nopeammin.

    Toisin kuin valtion korvausjärjestelmässä, myös pienet yritykset voivat saada vakuutuksista korvauksia.

    Suomen ympäristökeskus ja Ilmatieteen laitos käynnistävät 1.1.2014 yhteisen Tulvakeskuksen.

    Tulvakeskus vastaa tulvien ennustamisesta, tulvista varoittamisesta sekä vesi- ja tulvatilannetietojen ylläpidosta ja välittämisestä.

    MT

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    tulvavahingot
    vakuutukset
    Tulvakeskus
    tulvat
    korvausjärjestelmä
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria