Lämpimistä voileivistä ja kylmästä kaljasta se alkoi. Sitten tuli pitsa. Pitsaa seurasi lasagne.
Nyt tarjoilemme alkuruuaksi yrttijuustolla täytettyä kylmäsavulohirullaa ja rosmariiniperunoita.
Pääruuaksi lammascurrya chapati-leivän kera. Unohtamatta porkkana-daikon- ja fenkolisalaatteja.
Jälkiruuaksi punaviinissä haudutettuja päärynöitä mascarponevaahdon kera.
Kahvin kanssa suklaaganachetäytteistä kakkua ja sitruunasiirappipiirakkaa.
Näin ovat muuttuneet tarjoilut kolmessa vuosikymmenessä tuttavien kanssa iltaa istuessa. Ennen tehtiin jotain pientä jutustelun sivussa. Nyt ruuan valmistus ja leipominen alkavat jo vierailua edeltävänä päivänä. Olemme aika pahassa kilpavarustelukierteessä.
Lisäksi uskon kokkaustaitoihini vei tytär, joka alkoi muutama vuosi sitten opiskella elintarvikealaa ja pitää ruokablogia. Hän on edelleen tervetullut vieras, mutta joka kerran jännitän, onnistunko tekemään jotain kelvollista syötävää.
Toisaalta olen oppinut häneltä, miksi ranskalaisia ei noudeta pakastealtaasta, vaan ne valmistetaan itse sopivasta perunalajikkeesta oikean ajan liotettuna, passelissa lämpötilassa ja öljymäärässä.
Tiedän, miten hiiva aktivoidaan ja kuinka leipätaikina kohotetaan oikeaoppisesti. Ymmärrän myös olla pilaamatta sitkon heittelemällä auringonkukan siemenet taikinaan vasta loppuvaiheessa.
Arkisin en yleensä jaksa välittää saamistani oivista tiedoista. Ruokastressiä välttääkseni tyydyn tekemään jotain mössöä. Joistain suunnilleen syötävistä, mielellään kotimaisista aineksista.