• Arskametalli ostamassa kuivuriyhtiö Mepun

    Kaupan arvioidaan vahvistuvan lähiviikkoina. Kumpikin tehdas jatkaa itsenäisenä.
    Kaksi kuivurivalmistajaa lyö hynttyyt yhteen, mikäli Arskametallin ostoaikeet Mepun kuivureista toteutuvat.
    Kaksi kuivurivalmistajaa lyö hynttyyt yhteen, mikäli Arskametallin ostoaikeet Mepun kuivureista toteutuvat. Kuva: Markku Vuorikari
    Uutiset
    21.4.201612:35
    Veikko Niittymaa

    Pöytyäläinen kuivurivalmistaja Mepu on palaamassa suomalaisomistukseen kuuden vuoden kanadalaisomistuksen jälkeen. Yhtiön kaupasta neuvotellaan toisen kuivurintekijän Arskametallin kanssa.

    Neuvottelut on pitkällä ja lopulliset päätökset tehdään lähiviikkoina, kertoo toimitusjohtaja Jari Virtanen Mepulta.

    Yhtiöt julkaisivat torstaina aamulla yhteisen tiedotteen asiasta.

    Virtasen mukaan asiasta haluttiin tiedottaa jo tässä vaiheessa, koska kentällä liikkuu monenlaisia huhuja, myös tehtaan lopettamiseen liittyviä.

    Sopimus liiketoimintakaupasta on tarkoitus allekirjoittaa lähiviikkoina sen jälkeen, kun kaupan yksityiskohdat on saatu sovittua.

    Arskametallin toimitusjohtajan Janne Käkösen mukaan kaupalla on tarkoitus luoda entistä vahvempi toimija niin kotimaan markkinoille kuin vientiin.

    Mepun viljakuivureiden ja muiden tuotteiden valmistus jatkuu Yläneen tehtaalla eikä sitä olla liittämässä Arskametalliin. Kumpikin jatkaa itsenäisenä yhtiönä, Käkönen toteaa.

    Mepun omistava kanadalainen emoyhtiö AGI kertoi runsas kuukausi sitten vuoden 2015 tilinpäätöksen julkistamisen yhteydessä, että se on luopumassa yhtiöstä ja hakee sille ostajaa.

    Mepu ja somerolainen Arskametalli valmistavat kumpikin viljankuivureita, mutta Mepu on erikoistunut vaunukuivureihin ja Arska perinteisiin malleihin. Mepu on perustettu vuonna 1952 ja perheyhtiö Arskametalli 1958.

    Artikkelin aiheet
    yritysosto
    kuivurivalmistaja
    Mepu
    Arskametalli
    teollisuus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria