• Ruotsin tuulivoimalat kävivät alkuvuonna kovaan tahtiin – tuotanto moninkertainen Suomeen verrattuna

    Ennakkotietojen mukaan Ruotsin tuulivoimalat olivat kesäkuun loppuun mennessä tuottaneet 8,8 terawattituntia sähköä.
    Tuulivoimalat tuottivat Suomessa koko viime vuonna noin 3 terawattituntia sähköä. LEHTIKUVA / Timo Heikkala
    Tuulivoimalat tuottivat Suomessa koko viime vuonna noin 3 terawattituntia sähköä. LEHTIKUVA / Timo Heikkala 
    Uutiset
    8.7.201712:20
    STT

    Ruotsin tuulimyllyt ovat alkuvuonna tuottaneet sähköä ennätyksiä lupailevaan tahtiin, kertovat Ruotsin energiayhtiöiden ennakkotilastot. Tilastot on julkaissut energiatuottajia edustava Energiföretagen Sverige, jolla on lähes 400 jäsentä.

    Ennakkotietojen mukaan Ruotsin tuulivoimalat olivat kesäkuun loppuun mennessä tuottaneet 8,8 terawattituntia sähköä. Mikäli tuuliolot ovat loppuvuonna kohdillaan, tuulivoimalat lyövät ennätyksensä vuosituotannossa.

    Suomeen verrattuna määrä on suuri. Tuulivoimalat tuottivat Suomessa koko viime vuonna noin 3 terawattituntia sähköä.

    Ruotsissakin tuulivoima jää selvästi muiden energiamuotojen jalkoihin. Alkuvuonna maassa tuotettiin yli 35 terawattitunnin edestä ydinenergiaa. Vesivoimakin tuotti yli 30 terawattituntia energiaa.

    Artikkelin aiheet
    tuulivoima
    Ruotsi
    energia
    sähköntuotanto
    uusiutuva energia
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle