• Kahovkan padon tulva tuhoaa koteja ja satoa, tappaa kaloja ja saastuttaa vesiä

    Kahovkan padon tuhoutuminen Ukrainassa aiheuttaa valtavaa inhimillistä, aineellista ja ympäristötuhoa. Maatalouden tuhot varmistuvat vähitellen, kirjoittaa toimittaja Iurii Mykailov Ukrainasta.
    Kahovkan padon tuho on aiheuttanut Ukrainassa jo nyt paljon inhimillistä kärsimystä.
    Kahovkan padon tuho on aiheuttanut Ukrainassa jo nyt paljon inhimillistä kärsimystä.  Kuva: Evgeniy Maloletka
    Uutiset|Ulkomaat
    8.6.202317:25
    Iurii Mykhailov

    Useiden metrien korkuinen aalto on pyyhkäissyt Hersonin kaupunkiin. Ainakin 80 taajamaa padon alapuolella on jäänyt tulvan alle ja kymmeniä tuhansia ihmisiä on evakuoitu. Suuri määrä taloja on vahingoittunut. Vesi laskee aikanaan, mutta vauriot pysyvät.

    Kahovkan pato tuhottiin tiistain vastaisena yönä, ja syyllisinä pidetään Venäjän joukkoja. Padon 28 jännevälistä 11 on tuhoutunut, mikä merkitsee, että syntynyt aukko on noin 177 metriä leveä.

    Ukrhydroenergo-yhtiön mukaan padon korjaaminen on aloitettava uudelleen perustuksista asti. Sen arvioidaan vievän vähintään kolme vuotta, edellyttäen, että Ukraina saa haltuunsa nyt Venäjän hallussa oleva joen toisen rannan.

    Monet kaupungit ja kylät ovat saaneet hanavetensä patoaltaasta. Nyt ne ovat vailla vettä.

    Räjähdys tuhosi myös Kahovkan voimalaitoksen konehuoneen. Siellä oli 450 tonnia öljyä ja siitä kymmeniä tonneja on päätynyt Dneprjokeen. Vaarana on, että määrä kasvaa.

    Pelätään myös, että Zaporižžjan ydinvoimalan toiminta häiriintyy jäähdytysveden saannin heikkenemisen takia.

    Veden puute saattaa pakottaa useat metallialan yritykset Marganetsin, Nikopolin ja Pokrovon kaupungeissa lopettamaan toimintansa.

    Tulva-aalto huuhtoo mukaansa Venäjän joukkojen jättämiä räjähteitä ja ampumatarvikkeita.

    Padon tuhoutumisen lasketaan aiheuttavan häiriöitä 584 000 hehtaaria kattavan alueen kastelujärjestelmiin.
    Padon tuhoutumisen lasketaan aiheuttavan häiriöitä 584 000 hehtaaria kattavan alueen kastelujärjestelmiin.  Kuva: AP / Lehtikuva

    Hersonin alue on vahvaa maatalousseutua, ja varastoissa on paljon torjunta-aineita. On hyvin todennäköistä, ettei kaikkea saada evakuoitua veden tieltä ajoissa.

    Kun veteen joutuu torjunta-aineita, lannoitteita, öljyä ja muita haitallisia aineita, ne todennäköisesti tappavat suuren määrän vesieliöitä niin Dneprjoessa kuin osassa Mustaamertakin.

    Kalakuolemia on jo havaittu. Kutuaika on juuri päättynyt, ja pelkästään veden korkeuden muutokset aiheuttavat suuria vahinkoja, haitallisista aineista puhumattakaan.

    Makean veden kaloja joutuu Mustaanmereen, missä ne eivät pysty elämään. Toisaalta meren suolapitoisuus laskee suuren makeavesipulssin takia, mikä aiheuttaa ongelmia myös merikaloille.

    Kalastuselinkeinon menetyksiksi lasketaan 95 miljoonaa kiloa, mikä vastaa noin sataa miljoonaa Yhdysvaltain dollaria. Tähän lukemaan on laskettu vain aikuisten kalojen osuus. Kaikkiaan vesielämän häiriintymisen kustannukset noussevat eräiden arvioiden mukaan 250 miljoonaan Yhdysvaltain dollariin.

    Vesiekosysteemin korjaantuminen ennalleen vie vuosia.

    Lisää aiheesta
    • Ruotsin ja EU-alueen metsäteollisuus ja alan osaaminen voi jo nyt auttaa Ukrainan jälleenrakentamisessa.

      Metsäteollisuus | Yli 4 miljoonaa hehtaaria Ukrainan metsää ja luontoalueita on kärsinyt sodasta – jälleenrakentamiseen toivotaan myös metsäosaamista

      Tilaajalle

    Hersonin alueella on Euroopan suurin pumppuasema. Sieltä kasteluvettä on johdettu viljelymaille laajan kanavaverkoston kautta.

    Padon tuhoutumisen lasketaan aiheuttavan häiriöitä 584 000 hehtaaria kattavan alueen kastelujärjestelmiin. Näiltä alueilta korvattiin vuonna 2021 noin neljä miljoonaa tonnia viljaa ja öljykasveja.

    Kun kastelu loppuu, tuuli alkaa pyyhkiä pois hedelmällistä maakerrosta. Kuumuus muuttaa pellot autiomaaksi. Alueella on jo Euroopan suurin autiomaa, Oleshkiv, ja se saattaa laajeta merkittävästi.

    Artikkelin käännös: Satu Lehtonen

    Lisää aiheesta
    • Oleksandr Shevtshenko työskentelee Ukrainan rautatieyhtiön Ukrzaliznytsian matkustajayhtiössä asiakaspalvelusta vastaava varajohtajana.  LEHTIKUVA / Antti Aimo-Koivisto.

      Liikenne | Ukrainan rautatiet ovat sodan aikana venyneet ihmeisiin – junilla kulkevat niin evakuoidut lapset, krokotiilit kuin vierailevat valtionpäämiehet

    • Tuhottuja raunioita Ukrainan maaseudulta.( Kuvan ottohetkeä tai -paikkaa ei ole pystytty varmistamaan)

      Maatalous | Kun Ukrainan sota alkoi, maanviljelijä ei voinutkaan enää viljellä ja varjella — alkoi taistelu elämästä ja kuolemasta

    • Pavlo nauttii parhaansa mukaan kuravesialtaaksi muuttuneesta hiekkalaatikosta ja Grigory möyrii hiekkaisessa lumessa.

      Koti | Suomalaisten lasten touhut järkyttävät ukrainalaisia ‒ Galyna Sergeyeva kertoo perheensä uudesta arjesta somessa: ”Katsokaa, kuinka onnellisia he ovat!”

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria