• Ministeri Kiuru: Yli 70-vuotias voi pian kysyä omasta kunnasta apua, vaikka ei olisikaan kotipalvelun piirissä

    Kuntia ja palveluntuottajia ohjeistetaan huomenna perjantaina siitä, miten niiden odotetaan auttavan iäkästä väestöä koronaepidemian aikaan.
    Jos haluaa auttaa iäkkäitä vanhempiaan, kaupassa heidän puolestaan voi käydä, mutta kauppakassit on syytä jättää oven ulkopuolelle.
    Jos haluaa auttaa iäkkäitä vanhempiaan, kaupassa heidän puolestaan voi käydä, mutta kauppakassit on syytä jättää oven ulkopuolelle. Kuva: Kari Salonen
    Uutiset
    19.3.202012:16
    Heli Virtanen

    On selvää, että yli 70-vuotiaille tulee välttämättömiä asiointikäyntejä, perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) totesi Ylen välittämässä infossa torstaiaamuna. Lääkäriin täytyy tarvittaessa päästä, ja joskus voi olla tarpeen käydä kaupassa tai apteekissa.

    "Välttämätön kaupassa, apteekissa tai terveyskeskuksessa käyminen on mahdollista, mutta se pitää tehdä niin, että ei joudu riskeille alttiiksi", Kiuru painotti. Etäisyyttä muihin ihmisiin on syytä pitää ohjeen mukaan vähintään metri.

    Huomenna perjantaina kuntiin ja palveluntuottajille on lähdössä sosiaali- ja terveysministeriöltä ohjeistus, miten niiden odotetaan toimivan tässä tilanteessa.

    "Kunnissa avataan palvelunumeroita, joista yli 70-vuotiaat voivat tiedustella ohjeita kauppa- ja muiden palveluiden järjestämisestä", Kiuru totesi. "Lähtökohtana on, että yli 70-vuotias voi kysyä omasta kunnasta apua, vaikka ei olisi kotipalvelun piirissä."

    Kiurun mukaan myös ikäihmisten lähipiirin tulisi toimia karanteenin tapaan. Kyse on merkittävästä väkijoukosta, Kiuru painottaa, sillä jopa viidennes suomalaisista naisista huolehtii iäkkäistä vanhemmistaan tai muista sukulaisistaan. "Ruoka-apua voi tuoda oven ulkopuolelle."

    Sukulaisten vierailut hoitolaitoksissa tai sairaaloissa loppuvat kokonaan.

    "Yhteyttä läheisiin on silti syytä pitää, etteivät he kokisi itseään yksinäisiksi", Kiuru painotti. "Puhelut ja etäyhteydet otetaan käyttöön."

    Lue valtioneuvoston ohjeet tästä:

    Mitä yli 70-vuotiaan pitää ottaa huomioon koronavirustilanteessa?

    Otsikkoa ja juttua korjattu 19.3. klo 14.05: Ministeri Krista Kiuru mainitsi tiedotustilaisuudessa, että käytännön avun saamisen ikäraja kunnalta olisi 75 vuotta. Todellisuudessa se on kuitenkin 70 vuotta.

    Artikkelin aiheet
    Krista Kiuru
    koronaepidemia
    ikäntyneet
    sosiaali- ja terveysministeriö
    kotipalvelu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena