Jätevesien
sisältämien metallien yhteis-
vaikutusta ei
vielä tiedetä.
Erikoistutkija Petri Ekholm Suomen ympäristökeskuksesta arvioi, että Talvivaarasta vuotanut sulfaatti on käytännössä pilannut lähijärvet. Tutkijat miettivät kuumeisesti, miten sulfaattia saataisiin poistettua järvistä.
”Luonnossa prosessi on hidas, mutta sitä voitaisiin edesauttaa teknisillä keinoilla”, Ekholm pohtii.
Pahin uhka ympäristölle on, että sulfaatti alkaa pelkistyä kaiken tappavaksi rikkivedyksi. Ilmiö ei ole luonnossa harvinainen. Sitä tapahtuu muun muassa Itämeressä. Talvivaaran lähijärvissä se sen sijaan olisi ennennäkemätön.
Sulfaattipitoinen raskas vesi painuu järven pohjaan estäen veden luontaisen kierron. Sen seurauksena happi loppuu pohjasta. Lisäksi sulfaatti voi vapauttaa pohjasta fosforia, jolloin vesistö rehevöityy.
Kraanavedessä sulfaattipitoisuus ei saisi ylittää 250 milligrammaa litrassa. Rajan ylittyminen ei ole kuitenkaan terveydelle vaarallista, vaan liittyy putkistojen korroosioon. Vesieliöstölle sulfaatista voi olla haittaa niin epäsuorasti kuin suorastikin.
Ekholmin mukaan Talvivaaran lähivesistöissä on sulfaattia hurja määrä. Vuoksen vesistössä Kivijärvessä on syvemmissä vesikerroksissa sulfaattia 3 500 milligrammaa litrassa. Oulujoen vesistöalueella Kalliojärvessä on 4 000–5 000 milligrammaa litrassa.
Helsingin edustalla Itämeressä on luontaisesti 570 milligrammaa litrassa eli moninkertaisesti vähemmän. Järvissä sulfaattia ei juuri kuuluisi olla.
Talvivaarassa metalleja liuotetaan kasoista laimealla rikkihapolla. Osin siksi päästöt ovat happamia. Sulfaatti itsessään ei ole hapanta.
Vuotovesien mukana vesistöihin on kulkeutunut myös raskasmetalleja.
Talvivaaran vesistöissä nikkelin normaali pitoisuus kuuluisi Suomen ympäristökeskuksen mukaan olla 2–15 milligrammaa litrassa vettä. Kivijärven nikkelipitoisuuden arvioidaan nousseen jopa 300 milligrammaan litrassa.
Uraanipitoisuudet vaihtelevat välillä 20–100 milligrammaa litrassa Lumijoessa Vuoksen vesistössä. Yli 100 mikrogrammaa litrassa sisältävää vettä ei pidä käyttää jatkuvasti juomavetenä.
Erikoistutkija Jaakko Mannio Suomen ympäristökeskuksesta kertoo, että kaloille pahin metalli on alumiini. Se saostuu kiduksiin ja tukehduttaa kalat. Muut eliöt kärsivät eniten kadmiumista.
Toistaiseksi kalakuolemia ei ole raportoitu, mutta niitä voi ilmetä vasta jäiden sulamisen jälkeenkin.
Jätevesien sisältämien metallien yhteisvaikutusta ei vielä tiedetä. Metallien rikastumista ravintoketjussa seurataan. Suurin huoli on kadmiumin kertyminen eläimiin.
KATJA KOLJONEN