• Kevitsa ei Bolidenin ykköskohde

    Uutiset
    30.12.201515:00
    Jouko Kyytsönen

    Kaivos- ja kemianyhtiö Bolidenia kiinnostavat metalleista erityisesti kupari ja sinkki, toimitusjohtaja Lennart Evrell kertoo tiistain Dagens Industrin verkkosivulla. Se vähentää yhtiön kiinnostusta Sodankylässä sijaitsevan Kevitsan nikkelikaivoksen ostoa kohtaan.

    Viime vuosina hyvin menestynyt ruotsalainen Boliden etsii kannattavia kaivoksia, jollainen Kevitsa on. Lisäksi Kevitsan tuotannosta kolmannes on kuparia.

    Kansainväliset uutistoimistot kertoivat marraskuussa, että kanadalais-australialainen First Quantum Minerals (FQM) olisi myymässä Kevitsaa 850 miljoonalla eurolla.

    Suomessa on arvioitu, että kauppahinnan pitäisi ylittää puoli miljardia euroa.

    Maailmalla kaivosyhtiöillä menee huonosti, jonka vuoksi kupariyhtiö FQM haluaa vähentää velkaansa.

    Ostajia on kuitenkin varsin vähän. Ehdokkaina on mainittu Bolidenin lisäksi ruotsalainen Lundin Mining. Boliden kertoi marraskuussa 90 miljoonan euron investoinnista Harjavallan rikkihappotehtaaseen.

    Jouko Kyytsönen

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Boliden
    Kevitsa
    kaivosteollisuus
    kupari
    Sodankylä
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle