

Nykyisin moni päihdeongelmainen jää ilman mahdollisuutta psykoterapiaan, vaikka Kelan ohjeistus on lievempi kuin moni luulee.
Helppoja ratkaisuja tilanteeseen ei ole. Terveyspalveluyhtiö Mehiläisen päihdepalveluiden johtaja, ylilääkäri Kaarlo Simojoki lähtisi korjaamaan tilannetta muun muassa koulutuksen kautta. Koulutusta pitäisi ulottaa opiskelevien lisäksi myös jo työelämässä oleviin.
Simojoki muistuttaa, että samalla, kun puhutaan esimerkiksi nuorten ja työikäisten mielenterveyshaasteista, olisi syytä puhua myös muun muassa pahenevasta huumetilanteesta ja alkoholinkäytöstä. Päihteet eivät kuitenkaan ole poliitikoille ja muille päättäjille miellyttävä puheenaihe.
Myös asenteet muuttuvat hitaasti. Päihdeongelmia on sekä työssäkäyvillä että yhteiskunnan huono-osaisimmilla, ja niiden kirjo on laaja.

Kriteereitä siihen, miten päihteidenkäyttö vaikuttaa tuetun psykoterapian saamiseen, voisi Simojoen mielestä entisestään tarkentaa.
Tehtävää on myös suositusten noudattamisessa ja palveluvalikoimassa. Ylilääkärin mielestä alkoholi- ja huumeongelmaisen henkilön Käypä hoito -suosituksia noudatetaan hieman kärjistäen huonoiten kaikista Käypä hoito -suosituksista.
”Siellähän on hirveän laaja valikoima erilaisia hoitomahdollisuuksia, joita ei oikeasti ole tarjolla.”
Hyvinvointialueiden pitäisi alkaa Mehiläisen päihdepalveluiden johtajan mielestä tuottaa psykoterapiapalveluita myös alkoholi- ja huumeongelmaisille. Tilanne ei näytä kovin valoisalta, sillä jo nyt monilla alueilla käydään keskustelua siitä, että psykoterapiapalveluista haetaan säästöjä.
Simojoki muistuttaa, että jos mielenterveysongelmista kärsivä henkilö ei täytä Kelan kuntoutuspsykoterapian ehtoja, mutta lääketieteelliset kriteerit täyttyvät, on hyvinvointialueen vastuulla huolehtia hänen hoidostaan. Kuntoutuspsykoterapiaan pääsyn edellytyksenä on se, että henkilön opiskelu- tai työkykyä pyritään palauttamaan tai säilyttämään.
Muutoksen pitäisi tapahtua hyvinvointialueilla nyt käynnissä olevan ensimmäisen ohjelmakauden aikana eli aikaa on kolme vuotta. Jos asiaan ei tänä aikana puututa, toimintamallit ovat ehtineet kehittyä sellaisiksi, että niitä on myöhemmin hyvin vaikea muuttaa. Päihdehoitoa pitäisi pohtia kokonaisuutena, eikä vain esimerkiksi erikoissairaanhoidon näkökulmasta.
Monesti päihteidenkäyttöön liittyy myös ajatus siitä, että sen voi lopettaa, jos vain halua on riittävästi. Ylilääkäri kannustaa pohtimaan, onko päihdeongelma oikeasti siitä kärsivän henkilön oma valinta.
”Jos se oikeasti olisi tahdosta kiinni, olisin työtön”, päihdelääkäri Simojoki heittää.