• Metsiemme hyljeksityt marjat vapautuivat myrkyllisestä maineestaan – Juolukka ja variksenmarja ovat nyt trendikästä superruokaa

    Useita marjoja on luultu vaarallisiksi ja vanha kansa on siitä syystä jättänyt useat marjalajikkeet metsään.
    Juolukoita metsässä sateen jälkeen.
    Juolukoita metsässä sateen jälkeen. Kuva: Marita Waenerberg
    Uutiset
    26.8.201714:50
    STT

    Niin sanottujen marginaalisten luonnonmarjojen poimiminen ja käyttö on lisääntynyt sekä kotitalouksissa että teollisuudessa viime vuosien aikana.

    Näin arvioivat Luonnonvarakeskuksen erikoisasiantuntija Rainer Peltola ja Arktiset Aromit ry:n toiminnanjohtaja Simo Moisio.

    Esimerkiksi pihlajanmarjat, variksenmarjat ja juolukat ovat lisänneet suosiotaan. Syyksi tutkijat arvioivat superruokabuumin ja sen, että tutkimustietoa on entistä enemmän saatavilla.

    "Suomessa on ollut muutamia vuosia vallalla villi- ja superruokainnostus. Se on lisännyt kiinnostusta myös erikoisempia luonnonmarjoja kohtaan", Rainer Peltola sanoo.

    Simo Moisio kertoo, että variksenmarjoista teollisuus tekee mehuja ja käyttää sitä sekamarjoina hilloihin ja hyytelöihin. Pihlajanmarjatuotteita on tullut lisää pieniltä yrityksiltä.

    "Juolukkaa kotitaloudet poimivat aiempaa enemmän, vaikka vasta muutama yritys käyttää sitä tuotteissaan", Moisio sanoo.

    Useita marjoja on aiemmin luultu myrkyllisiksi. Siksi vanha kansa on jättänyt useat marjalajikkeet metsään.

    Nykytiedon valossa varovaisuus on ollut aiheetonta. Myrkytystietokeskuksen mukaan esimerkiksi juolukat, variksenmarjat, lillukat, marja-aroniat ja sianmarjat ovat myrkyttömiä.

    Myrkytystietokeskuksen mukaan pihlajanmarjat eivät ole myrkyllisiä, mutta ne sisältävät joitakin aineita, jotka voivat aiheuttaa lievää ruuansulatuskanavan ärsytystä. Siksi se suosittelee marjojen kypsentämistä ennen käyttöä.

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle