• Poliisi tarkisti yli 16 000 ajoneuvoa Uudenmaan-valvonnan ensimmäisenä päivänä – "Joukossa on ollut sellaisia, että vähän kuin kokeillaan"

    Poliisi toivoo, ettei maakuntarajaa ei pyrittäisi ylittämään turhaan.
    Poliisista toivotaan, että Uudenmaan maakuntarajaa ei yritettäisi ylittää turhaan. Lehtikuva / Vesa Moilanen
    Poliisista toivotaan, että Uudenmaan maakuntarajaa ei yritettäisi ylittää turhaan. Lehtikuva / Vesa Moilanen 
    Uutiset
    29.3.202014:30
    STT

    Poliisi tarkisti lauantaina yhteensä 16 555 ajoneuvoa Uudenmaan ja naapurimaakuntien rajalla. Poliisin mukaan ajoneuvoista 835 käännytettiin.

    Ylikomisario Pekka Höök Helsingin poliisista kertoo, että tarkastukset ovat sujuneet rauhallisesti ja kulkijat ovat toimineet poliisin valvomilla sulkupisteillä asiallisesti. Hän kuitenkin toivoo poliisin puolesta, että maakuntarajaa ei pyrittäisi ylittämään turhaan, jos sille ei ole asiallisia edellytyksiä.

    "Joukossa on ollut sellaisia, että vähän kuin kokeillaan, vaikka välttämättömyyden edellytykset eivät täyty", Höök sanoo STT:lle.

    Eduskunta hyväksyi asetuksen Uudenmaan eristämisestä myöhään perjantaina. Maakuntarajan saa ylittää vain välttämättömästä syystä, kuten työssäkäynnin vuoksi. Höök ei kommentoi, kuinka moni on kokeillut ensimmäistä päivää käynnissä ollutta valvontaa "turhaan".

    "Muutamakin on liikaa. Se hidastaa toimintaa ja liikennettä, ja muut kärsivät tällaisesta turhasta toiminnasta", Höök sanoo.

    Liikkumistarpeensa voi kertoa niin kirjallisesti kuin suullisesti, mutta valmis kirjallinen todiste nopeuttaa Höökin mukaan tarkastamista.

    Poliisi aloitti valvonnan Uudenmaan rajoilla perjantain ja lauantain välisenä yönä 30 kiinteällä tarkastuspisteellä sekä liikkuvalla valvonnalla. Liikkumiskielto Uudenmaan maakunnan rajoilla astui voimaan puoliltaöin koronaviruksen leviämisen hidastamiseksi.

    Junissa oli lauantain aikana 746 matkustajaa, joista 19 käännytettiin. Tarkastuksia junaliikenteessä tehdään sekä asemilla että junissa, Höök kertoo.

    Lauantain aikana valmiuslain rikkomisesta annettiin yksi sakko.

    Sunnuntaina aamuyhdeksään mennessä maakuntarajalle oli saapunut 1 702 ajoneuvoa, joista 58 käännytettiin.

    Matkustusrajoitus on voimassa 19. huhtikuuta asti.

    Artikkelin aiheet
    poliisivalvonta
    Uusimaa
    koronaviruksen eristäminen
    maakuntaraja
    liikkumisrajoitukset
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria