• IL: Keskustan eduskuntaryhmä käsittelee jo tänään elvytyspakettia vastaan äänestäneen Hannu Hoskosen asemaa

    Lehden tietojen mukaan eduskuntaryhmä on kutsuttu koolle aamukahdeksaksi. Tavallisesti ryhmä tapaa torstaisin.
    Hannu Hoskonen äänesti EU:n elpymispaketin hyväksymistä vastaan. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
    Hannu Hoskonen äänesti EU:n elpymispaketin hyväksymistä vastaan. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN 
    Uutiset
    19.5.202109:32
    STT

    Keskustan eduskuntaryhmä käsittelee jo tänään Hannu Hoskosen asemaa ryhmässä. Asiasta kertoo Iltalehti.

    Hoskonen äänesti eilen EU:n elpymispaketin hyväksymistä vastaan toisin kuin lähes koko muu puolue.

    Iltalehti kirjoittaa, että ryhmän johdosta oli tehty selväksi, että luvassa olisi ankara rangaistus, jos Hoskonen ei asetu elvytyspaketin taakse.

    Myöskään keskustan Tuomas Kettunen ei äänestänyt paketin puolesta. Lehden mukaan Kettunen selvinnee varoituksella, sillä hänellä ei ole Hoskosen tavoin ollut taustalla muita erimielisyyksiä eduskuntaryhmän kanssa.

    Lehden tietojen mukaan eduskuntaryhmä on kutsuttu koolle aamukahdeksaksi. Tavallisesti ryhmä tapaa torstaisin.

    Artikkelin aiheet
    Hannu Hoskonen
    Keskusta
    eduskuntaryhmä
    EU:n elvytyspaketti
    Iltalehti
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle