• Koulujen korjausvelka rasittaa monia kuntia

    Uutiset
    7.12.201515:00
    Kaijaleena Runsten

    Koulurakentaminen on ollut kunnissa viime vuosina melko tasaista, arvioi tilapalvelupäällikkö Jussi Niemi Suomen Kuntaliitosta.

    Merkittävä osa koulurakennuksista on jo saavuttanut tai pian saavuttamassa peruskorjausiän.

    Viidennes rakennusalasta on 1940—50-luvuilta ja toinen viidennes 60-luvulta.

    Kosteus- ja homeongelmat ovat valitettavan tunnettu tosiasia. Niitä esiintyy varsinkin 60- ja 70-lukujen rakennuksissa.

    ”Rakennuskannan ikärakenteesta ja riskirakenteiden yleisyydestä syntyy sellainen yhtälö, että sisäilman ongelmien voi olettaa jatkuvan riesanamme siihen asti, kunnes rakennuskanta on riittävästi uusiutunut”, Niemi toteaa.

    Koko kuntien rakennuskannan korjausvelka on arvioitu noin 5 miljardiksi euroksi, josta koulujen osuus on liki neljännes.

    Kun kuntien talous on ahtaalla, rakennusinvestoinnit edellyttävät kuntapäättäjiltä määrätietoisuutta. Kaikki lähtee niin nykytilanteen tunnistamisesta kuin tulevan palveluverkon mitoitustarpeista.

    Tyypillinen suunta on kunnissa ollut tavoitella mahdollisimman alhaisia kouluverkon yksikkökustannuksia, mikä on johtanut keskittymiseen. Se ei kuitenkaan ole ainoa ratkaisu.

    Niemen mukaan hyviä tuloksia on saatu rakentamalla kouluja ja päiväkoteja yhdessä.

    ”Näkisin myös, että kuntarajat ylittäviin palveluverkkoihin sisältyy merkittävä potentiaali.”

    Hän kannustaakin kuntia pohtimaan kouluverkon tarkoituksenmukaisuutta laajasti.

    ”Opetustoiminnan tarpeiden ohella siten voitaisiin myös uudistaa rakennuskantaa ja parantaa ennakoivaa kiinteistönpitoa, jolloin vältyttäisiin ennalta sisäilmaongelmilta.”

    Vuoden 1997 jälkeen kunnat ovat keskimäärin ottaneet lainaa rakentamiseen 30 prosenttia. Enin osa investoinneista on siis toteutettu omarahoituksella, joskin erot kuntien välillä ovat merkittäviä.

    Kuntien ja kuntayhtymien lainakanta on viime vuosina huolestuttavasti kasvanut ja saman suunnan odotetaan Kuntaliiton mukaan jatkuvan.

    Kaijaleena Runsten

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    koulurakennukset
    korjausvelka
    kuntatalous
    Suomen Kuntaliitto
    sisäilmaongelmat
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria