• Nordealta valoisa talousennuste, mutta varoittaa innostumasta liikaa

    Nordean mukaan Suomen talous jatkaa prosentin nousu-uralla ensi vuonna ja hidastaa 0,8 prosentin kasvuvauhtiin vuonna 2018.
    Nordean mukaan Suomen talous jatkaa prosentin nousu-uralla ensi vuonna. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER
    Nordean mukaan Suomen talous jatkaa prosentin nousu-uralla ensi vuonna. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER 
    Uutiset
    8.12.201613:12
    STT

    Suomen talous näyttäytyy juuri nyt positiivisempana kuin pitkään aikaan, mutta tilanteesta ei kannata kuitenkaan innostua liikaa, toteavat Nordean ekonomistit.

    Syksyn ennusteessa ekonomistit povasivat ensi vuodelle 0,8:n ja vuodelle 2018  0,6 prosentin kasvua. Pankki varoittaa, että Donald Trumpin tuoma optimismi maailmanmarkkinoilla voi sulaa helposti ennakoitua pienempään elvytykseen Yhdysvalloissa tai protektionistisiin toimiin maailmanlaajuisesti.

    Nordean arvioiden mukaan Suomella on yhä suuria vaikeuksia päästä muun maailman imuun mukaan, ja nyt nähtävissä oleva viennin piristyminen uhkaa jäädä väliaikaiseksi. Kotimainen kysyntäkin voi olla kangistumassa, ekonomistit pelkäävät.

    "Kuluvan vuoden talouskasvu nojaa vahvasti kotimaiseen kysyntään, jonka kiistattomat ilopillerit ovat rakentaminen ja yksityinen kulutus. Kummankin nopein nousu ajoittuu kuitenkin juuri tähän vuoteen. Apua on onneksi tulossa autoviennin tilapäisestä kasvupyrähdyksestä", sanoo pääekonomisti Aki Kangasharju tiedotteessa.

    Nordea odottaa, että henkilöautojen vienti saattaa olla ratkaiseva tekijä, joka hinaa Suomen koko viennin muutaman prosentin nousuun ensi vuonna. Viime kuukausina henkilöautojen vienti on vähentynyt jyrkästi, kun Uudenkaupungin autotehdas on virittänyt tuotantolinjoja uuden automallin valmistamiseen. Mercedes-Benz GLC-katumaasturin valmistus alkaa Uudessakaupungissa alkuvuonna.

    Nordea arvioi, että että henkilöautojen viennin arvo kaksinkertaistuu ensi vuonna ja saavuttaa uudelleen vuoden 2015 tason. Pelkästään tämä riittää kasvattamaan tavaraviennin arvoa parilla prosenttiyksiköllä.

    "Ennustamme viennin kasvavan ensi vuonna nopeammin kuin kertaakaan sitten vuoden 2011, jolloin sen nousua vauhditti finanssikriisin äkkipysähdyksestä palautuminen", toteaa ekonomisti Pasi Sorjonen tiedotteessa.

    Nordean ekonomistien mukaan Suomen talous tarvitsee kuitenkin viennin pysyvämpää piristymistä, jollaista ei ole näköpiirissä. Se edellyttäisi talousuudistuksia Suomessa tai mittavaa investointiohjelmaa Saksassa sekä Venäjän talouskasvun myönteistä yllätystä.

    Pelkästään USA:n presidentiksi valitun Trumpin tuoma optimismi ja globaalin teollisuustuotannon viimeaikainen piristyminen eivät ekonomistien mielestä siihen riitä.

    "Uudistusten tarve Suomessa vain kasvaa, jos Trumpin elvytyspuheiden myötä syntynyt talousoptimismi loppuu maailmalla", Kangasharju toteaa.

    Hän muistuttaa, että yksikin linjaus Yhdysvaltain uudelta hallinnolta Kiinan toimista valuuttamarkkinoilla voi sammuttaa optimismin. Myös Euroopan kehitys voi myös kääntyä heikompaan suuntaan lukuisten vaalien myötä.

    Artikkelin aiheet
    Nordea
    suomen talous
    talousennuste
    vienti
    Aki Kangasharju
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria