• Laulujoutseniabongattiin yli 50 000

    Uutiset
    1.11.201315:00
    MT toimitus

    Viime viikonloppuna järjestetyssä Joutsenbongauksessa havaittiin noin 52 200 laulujoutsenta.

    BirdLife Suomen järjestämässä tapahtumassa tehtiin 3 300 joutsenhavaintoa Ahvenanmaalta Enontekiölle.

    Suomen syksyinen joutsenkanta selvitettiin nyt toisen kerran.

    Viime syksynä Joutsenbongauksessa havaittiin noin 46 700 laulujoutsenta.

    Eniten laulujoutsenia havaittiin Pohjois-Pohjanmaalla ja Pirkanmaalla, molemmissa maakunnissa yli 6 000 lintua. Joutsenkuntien kärjessä olivat tällä kertaa Hailuoto, Tornio ja Sastamala.

    Suurimmassa yksittäisessä kerääntymässä Hailuodon Riisinnokalla oli peräti 1 135 laulujoutsenta.

    Yli 500 linnun parvia nähtiin myös Hartolassa, Joroisissa ja Kankaanpäässä.

    BirdLife Suomi arvioi tulosten perusteella, että laulujoutsenen syyskanta Suomessa on nyt 60 000–70 000 yksilöä. Pesiviä pareja on arviolta 10 000 laulujoutsenta. Syyskanta muodostuu näistä pareista ja niiden poikasista, esiaikuisista pesimättömistä linnuista ja Suomen kautta muuttavista Venäjän joutsenista.

    Kuten viime vuonnakin, viidesosa havaituista joutsenista oli nuoria.

    Rannikkoalueella pesiviä kyhmyjoutsenia ilmoitettiin runsaat 3 000 yksilöä.

    Pääosa pieninä ryhminä saaristossa viihtyvistä kyhmyjoutsenista jää Joutsenbongauksessa havaitsematta.

    Joutsenbongaus järjestettiin yhdessä sähköverkkoyhtiö Elenia Oy:n kanssa.

    Joutsenhavaintojen lisäksi kerättiin tietoja paikoista, joissa sähköverkko on riski joutsenille.

    Havaittuja törmäyksiä ilmoitettiin 218 noin 120 paikalta.

    Nämä tiedot välitetään verkkoyhtiöille, jotta pahimmat riskipaikat voidaan merkitä varoituspalloilla.

    MT

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    laulujoutsen
    Joutsenbongaus
    BirdLife Suomi
    linnut
    luontohavainnot
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria