• Fluorattujen yhdisteiden terveyshaitat maksavat miljardeja euroja vuosittain

    Ihmiset saavat ympäristömyrkkyjä kehoonsa muun muassa juomaveden kautta.
    Maailmalla on käytetty ja olisi tarvetta käyttää kymmeniä miljardeja euroja fluorattujen yhdisteiden pilaamien maa-ainesten puhdistamiseen, jotta kemikaalit eivät päätyisi elimistöihimme.
    Maailmalla on käytetty ja olisi tarvetta käyttää kymmeniä miljardeja euroja fluorattujen yhdisteiden pilaamien maa-ainesten puhdistamiseen, jotta kemikaalit eivät päätyisi elimistöihimme. Kuva: Kari Salonen
    Uutiset
    18.3.201921:00
    Katja Lamminen

    Terveydelle haitallisia fluorattuja yhdisteitä on nykyisin lähes kaikkien ihmisten kehossa. Uuden pohjoismaisen raportin mukaan kyseisille ympäristömyrkyille altistutaan pääasiassa juomaveden välityksellä.

    Fluorattujen yhdisteiden aiheuttamat terveyshaitat maksavat Pohjoismaille arviolta 2,8–4,6 miljardia euroa ja kaikille Euroopan talousalueen Eta-maille arviolta 52–84 miljardia euroa vuodessa.

    Per- ja polyfluorialkyyliyhdisteitä (PFAS) käytetään monenlaisissa teollisissa sovelluksissa ja kuluttajatuotteissa, koska niillä on vettä, rasvaa ja likaa hylkiviä ominaisuuksia.

    Fluoratut yhdisteet hajoavat ympäristössä erittäin hitaasti. Osa niistä on biologisesti kertyviä ja myrkyllisiä. Vaikka yhdisteiden käytön rajoittamiseksi on solmittu kansainvälisiä sopimuksia ja EU-asetuksia, niille altistutaan yhä.

    Fluoratuille yhdisteille altistumiseen liitetään yhä enemmän terveyshaittoja. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan yhdisteet muun muassa heikentävät immuunivastetta ja kohottavat seerumin kolesterolipitoisuutta.

    Euroopassa ja Yhdysvalloissa on jo käytetty satoja miljoonia euroja juomaveden käsittelymenetelmien päivittämiseen ja fluorattujen yhdisteiden pilaaman maa-aineksen kunnostamiseen.

    Jos Pohjoismaiden kaikki saastuneiksi arvioidut alueet käsiteltäisiin, se maksaisi jopa 10–20 miljardia euroa.

    Pohjoismaisen tutkimuksen tuottaman tiedon toivotaan toimivan kimmokkeena uusille toimille kemikaaliriskien hallitsemiseksi.

    Hankkeen toteuttivat Milieu- ja EMRC-yritysten konsultit, ja sen rahoittivat Pohjoismaiden ministerineuvosto, Ruotsin kemikaalivirasto ja Tanskan ympäristönsuojeluvirasto. Lisäksi Hanketta tukivat Norjan ja Islannin ympäristövirastot.

    Artikkelin aiheet
    fluoratut yhdisteet
    terveyshaitat
    ympäristömyrkyt
    PFAS
    Pohjoismaat
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle