• Poliisin mukaan Britannian konservatiivikansanedustaja David Amessin puukotus oli terroriteko – surman motiivi liittynee islamistiseen ääritoimintaan

    69-vuotiaana kuollut Amess toimi kansanedustajana vuodesta 1983.
    Britanniassa poliisi on julistanut konservatiivikansanedustaja David Amessin kuolemaan johtaneen puukotuksen olleen terroristinen teko. LEHTIKUVA/AFP
    Britanniassa poliisi on julistanut konservatiivikansanedustaja David Amessin kuolemaan johtaneen puukotuksen olleen terroristinen teko. LEHTIKUVA/AFP 
    Uutiset
    16.10.202113:20
    STT

    Britanniassa poliisi on julistanut konservatiivikansanedustaja David Amessin kuolemaan johtaneen puukotuksen olleen terroristinen teko. Suur-Lontoon poliisi kertoo asiasta tiedotteessa.

    Poliisin mukaan tutkintojen alkuvaiheessa on selvinnyt mahdollinen islamistiseen ääritoimintaan yhdistetty motiivi. Tutkintaa johtaa terrorismin vastainen yksikkö.

    Mediatietojen mukaan Amess oli tapaamassa ihmisiä omassa vaalipiirissään Leigh-on-Seassa perjantaina, kun puukotus tapahtui.

    Poliisin mukaan 25-vuotias mies on pidätetty murhasta epäiltynä. Miehen uskotaan toimineen yksin, eikä ketään muuta etsitä tapahtuneeseen liittyen.

    Tiedotteen mukaan poliisi teki kuitenkin Suomen aikaa lauantaina alkuyöstä tutkimuksiin liittyviä etsintöjä kahdessa eri osoitteessa Lontoon alueella.

    Monet poliitikot ottivat julkisesti osaa Amessin kuoleman vuoksi ja tuomitsivat teon jo ennen kuin poliisi illalla vahvisti uhrin henkilöllisyyden. Esimerkiksi pääministeri, niin ikään konservatiivi Boris Johnson, sanoi toimittajille uskovansa kaikkien olevan järkyttyneitä ja surullisia Amessin kuoleman vuoksi.

    Osanottoja on tullut Britannian lisäksi myös ainakin Yhdysvalloista, Kanadasta ja Espanjasta.

    69-vuotias Amess oli verkkosivunsa mukaan ollut kansanedustaja vuodesta 1983, ensin Basildonista ja vuodesta 1997 alkaen Southendin läntisestä vaalipiiristä. Hänet tunnettiin muun muassa eläinten oikeuksien puolustajana ja abortin vastustajana.

    Britannian sisäministerin Priti Patelin edustaja kertoi perjantaina ministerin pyytäneen poliisivoimia arvioimaan kansanedustajien turvallisuusjärjestelyt välittömästi.

    Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun kansanedustaja kohtaa vakavaa väkivaltaa. Kesäkuussa 2016 äärioikeistolainen mies murhasi työväenpuolueen kansanedustajan Jo Coxin viikkoa ennen kansanäänestystä Britannian EU-erosta.

    Työväenpuolueen kansanedustajaa Stephen Timmsiä puukotettiin useita kertoja tapahtumassa vuonna 2010. Hän toipui hengenvaarallisista vammoistaan ja toimii edelleen kansanedustajana.

    Vuonna 2000 liberaalidemokraattien Nigel Jones haavoittui ja hänen avustajansa kuoli, kun miekalla aseistautunut mies hyökkäsi vaalipiiritapaamiseen Cheltenhamissa läntisessä Englannissa.

    Artikkelin aiheet
    David Amess
    terroriteko
    Britannia
    konservatiivipuolue
    islamistinen ääritoiminta
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle