• Ravintolan ei ole pakkokertoa lihan alkuperää

    Uutiset
    21.5.201416:00
    MT toimitus

    Lihan alkuperämerkintä jää ravintoloiden vapaaehtoisuuden varaan. Velvoitetta ei sisällytetty kansalliseen asetukseen, joka lähetettiin toukokuussa tiedoksi maa- ja metsätalousministeriöstä EU:hun.

    Suomessa ehdittiin jo uumoilla, että kansallisella säädöksellä vaadittaisiin ammattikeittiöiltä lihan alkuperämerkintöjä. Tähän oli aito mahdollisuus niin meillä kuin muillakin jäsenvaltioilla.

    MTK on pettynyt asetukseen, ruokakulttuuriasiamies Anni-Mari Syväniemi toteaa.

    ”Etenkin julkiset ruokapalvelut ja suuret ravintolaketjut onnistuvat kadottamaan alkuperän. Me kuluttajina emme tiedä, mitä syömme.”

    Ministeriö perustelee asetusta ravintoloiden hallintotaakan kasvamisella. Alkuperätietoa ei ole aina helppo löytää.

    Jos ravintolan asiakas haluaa tietää lihan alkuperän, sitä on viisainta itse kysyä.

    MT:n toimittaja ei saanut vastausta, kun hän kysyi HOK-Elannon helsinkiläisravintolassa lihan alkuperää tarjoilijalta ja vuoropäälliköltä. Se selvisi vasta ravintolan johtajalle soittamalla.

    HOK-Elannon ravintoloitten toimialajohtaja Jouko Heinonen sanoo, että heillä parhaillaan mietitään, miten alkuperä pystyttäisiin jokaisessa tilanteessa helposti kertomaan. ”Keinoa ei ole vielä keksitty.” Sivu 5

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    lihan alkuperä
    ravintolat
    Maa- ja metsätalousministeriö
    MTK
    ruokapalvelut
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle