• KOLUMNI Puuta kaskadikäyttöön

    Uutiset
    21.10.201316:00
    MT toimitus

    Termi on uusi ja omituinen kuten sen sisältökin. Mutta aivan yhtä varmasti se tulee tutuksi, jos EU:n metsästrategiaan ja kiinteän biomassan kestävyyskriteereihin kirjatut periaatteet tulevat hyväksytyiksi.

    Tällä sanahirviöllä tarkoitetaan resurssitehokkuutta eli sitä, että metsävaroja ja puuta käytetään sellaisella tavalla, joka tuottaa eniten lisäarvoa. Kuulostaa periaatteessa hyvältä ja kannatettavalta ajatukselta.

    Jos resurssitehokkuus ratkaistaan markkinoilla, asia on kunnossa. Puu ohjautuu markkinalähtöisesti sinne, missä se tuottaa eniten lisäarvoa ja missä siitä on varaa maksaa.

    Uhkakuvana onkin se, että markkinamekanismin sijaan resurssitehokkuus ratkaistaan Euroopan komissiossa tai parlamentissa.

    Olemme varsin vaarallisilla vesillä jos alamme lainsäädännöllä päättämään, mikä elinkeino tai tuotanto on vähäarvoista ja mikä ei.

    Kaskadiajattelun mukaan komissio voisi ohjailla puumarkkinoita niin että puuta ei menisi vähäarvoiseen käyttöön, kuten energiaksi.

    Terminologinen kikkailu, kaskadikäytöllä tai millä tahansa muulla, ei saa johtaa siihen, että komissiolle annettaisiin oikeus puuttua jäsenvaltioiden puumarkkinoihin. Esimerkiksi Suomessa, missä vuotuisesta kasvusta hakataan vain puolet, vähäarvoista käyttöä ei ole olemassakaan. Tilanne on sama liki koko Euroopassa.

    Tällainen resurssitehokkuusajattelu johtaisi myös automaattisesti siihen, että innovaatioita ja investointeja uusiin puunkäyttömuotoihin ei pääsisi syntymään. Toisaalta, kun katsoo ketkä aktiivisimmin puhuvat ja toimivat resurssitehokkuuden puolesta, tämä lienee tarkoituskin. Perinteiset metsäteollisuustuotteet ovat tärkeyslistan kärjessä ja esimerkiksi uudet tuotteet sekä biopolttoaineet sen hännillä.

    Jos uhkakuvana nähdään markkinoita vääristävät tuet, kannattaisi varmaan puuttua itse tukiin eikä markkinoihin.

    Annetaan siis kaskaiden elää omaa elämäänsä ja käytetään me puuta edelleen kestävän käytön periaatteiden mukaisesti ja markkinalähtöisesti. Metsänomistaja pitää metsästään hyvää huolta ja myy arvokkaat puunsa sinne missä siitä eniten maksetaan.

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    kaskadikäyttö
    resurssitehokkuus
    puumarkkinat
    metsäteollisuus
    Euroopan komissio
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle