• Orpo haluaa lisätoimia työttömyyden alentamiseksi

    Orpon mukaan työmarkkinoiden kohtaanto-ongelma pitäisi nyt olla helpommin ratkaistavissa kuin aiemmin, sillä uusia työpaikkoja on syntynyt muuallekin kuin vain suurin kaupunkeihin.
    Orpo muistuttaa, että Suomessa on hyvästä talouskehityksestä huolimatta edelleen jäljellä noin 250 000 hengen suuruinen niin sanottu työttömyyden kova ydin, jonka työllistyminen on vaikeaa.
    Orpo muistuttaa, että Suomessa on hyvästä talouskehityksestä huolimatta edelleen jäljellä noin 250 000 hengen suuruinen niin sanottu työttömyyden kova ydin, jonka työllistyminen on vaikeaa. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset
    7.8.201817:23
    STT

    Valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) haluaa toteuttaa lisätoimia työttömyyden alentamiseksi.

    Orpo kertoo pyytäneensä valtiovarainministeriön kansliapäällikköä Martti Hetemäkeä, työ- ja elinkeinoministeriön kansliapäällikköä Jari Gustafssonia sekä opetus- ja kulttuuriministeriön kansliapäällikköä Anita Lehikoista käymään läpi hallituksen toteuttamat toimet työllisyyden parantamiseksi ja valmistelemaan nopeavaikutteisia lisätoimia.

    Orpo muistuttaa, että Suomessa on hyvästä talouskehityksestä huolimatta edelleen jäljellä noin 250 000 hengen suuruinen niin sanottu työttömyyden kova ydin, jonka työllistyminen on vaikeaa. Samaan aikaan Suomen yritykset kärsivät pahasta työvoimapulasta.

    "Meillä on korkea työttömyys edelleen, vaikka työllisten määrä on kasvanut ja työttömyys on sinänsä pienentynyt. Tämä aiheuttaa budjettiin niin suuria menoja, että me emme vieläkään pysty tekemään tasapainoista tai ylijäämäistä budjettia, vaikka meillä on jo kolmas vahvan kasvun vuosi alkamassa", Orpo sanoi.

    "Siksi meidän täytyy noudattaa erittäin tiukkaa budjettilinjaa ja siksi meidän täytyy tehdä töitä, jolla me lisäämme kasvun edellytyksiä. Kolmanneksi meidän täytyy tehdä töitä, että mahdollisimman moni näistä 250 000 vaikeasti työllistyvästä pääsee töihin."

    Orpon mukaan työmarkkinoiden kohtaanto-ongelma pitäisi nyt olla helpommin ratkaistavissa kuin aiemmin, sillä uusia työpaikkoja on syntynyt muuallekin kuin vain suurin kaupunkeihin.

    "Nyt meillä on talouskasvun myötä avoimia työpaikkoja syntynyt kaikkialle Suomeen, joten työllistymisen sitä kautta tulisi olla helpompaa. Ainakaan ei pidä työn perässä liikkua niin paljon."

    Orpo muistuttaa myös, että nyt avoinna olevien työpaikkojen joukossa on kaiken tasoisia tehtäviä eikä suinkaan kaikkiin tarvitse korkeaa koulutusta.

    "Varmasti on niin, että työttömien joukossa on edelleen paljon niitä, jotka eivät kerta kaikkiaan ole työkykyisiä. Silloin heidän oikea paikkansa ei ole olla työttömänä, vaan heidän pitäisi olla joissain muissa toimenpiteissä. Mutta ennen eläkkeelle pääsyä meidän pitäisi pyrkiä auttamaan heitä takaisin työelämään."

    Orpo kommentoi budjettikysymyksiä Espoon Moisniemessä, missä käydään tänään valtiovarainministeriön sisäisiä budjettineuvotteluja.

    Ministeriön sisäiset budjettineuvottelut jatkuvat huomiseen. Valtiovarainministeriö valmistelee ministerin johdolla oman ehdotuksensa talousarvioksi. Koko hallitus kokoontuu budjettiriiheen elokuun lopulla.

    Artikkelin aiheet
    työllisyys
    työttömyys
    budjetti
    Petteri Orpo
    Suomen talous
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria