Sateet vuoden mittaan ovat palauttaneet vesivarastot yli keskiarvon, joten sähkön hinta pörssissä on laskenut. Viime viikkoina sähkön spot-hinta on pyörinyt hieman alle 40 eurossa megawattitunnilta. Korkeimmillaan tänä vuonna hinta on ollut vuoden ensimmäisellä viikolla. Silloin viikon keskimääräinen spot-hinta oli 82,53 euroa.
Suomen hinnat ovat kuitenkin olleet Ruotsin hintoja korkeammat. Ruotsissa hinnat kävivät 15 euron tienoilla syksyllä, kun vesivarastot alkoivat täyttyä.
Ero johtui Fennoscan-merikaapelin käyttökatkosta. Suomen ja Ruotsin välinen merikaapeli oli rakennustöiden vuoksi poikki.
”Jos siirtokapasiteettia on riittävästi, ei eroja pitäisi olla”, Fortumin pääekonomisti Simon-Erik Ollus sanoo.
Siirtoyhteyksien parantumisen pitäisi hillitä hintaeroja alueiden välillä. Tällä hetkellä hinta on melkein sama Suomessa ja Ruotsissa.