• Viikonloppuna sade ja pouta vuorottelevat – lämpötilat pysyvät korkeina

    Tänään perjantaina ja lisäksi sunnuntaina sää on laajalti poutaista, lauantaina sen sijaan sateita on liikkeellä.
    Maan pohjoisosassa sataa viikonloppuna lunta. Arkistokuva.
    Maan pohjoisosassa sataa viikonloppuna lunta. Arkistokuva. Kuva: Joel Rosenberg
    Uutiset|Sää
    7.3.202507:15
    Eetu Rimo & Jani Sorsa

    Eilen torstaina mitattiin maan eteläosassa vuodenaikaan nähden korkeita lämpötiloja. Lounaassa käväistiin laajalti yli 10 asteessa, Ahvenanmaan Jomalassa jopa 14,2 asteessa. Samalla maan pohjoisosan yli pyyhki sateita.

    Tänään perjantaina sateet taukoavat ja pilvisyys pääsee rakoilemaan etenkin pohjoisessa ja idässä. Myös lounaassa on päivällä paikoin selkeää, mutta illaksi Pohjanlahdelta voi nousta mantereelle sumuja.

    Illalla muuallakin maassa pilvisyys runsastuu ja lauantaiyöksi maan pohjoisosaan saapuu lännestä lumisadealue.

    Kuva: Ilmatieteen laitos

    Perjantain lämpötilat jäävät todennäköisesti torstaita viileämmiksi, maan etelä- ja keskiosassa ollaan +2 ja +9, maan pohjoisosassa +2 ja -7 asteen välillä.

    Lauantaiaamun aikana joitain sateita yltää pohjoisesta myös maan etelä- ja keskiosaan, nämä sateet ovat olomuodoltaan vetisiä.

    Lauantaipäiväksi sää poutaantuu ja selkenee maan etelä- ja keskiosassa ja lämpötilat pääsevät kohoamaan +5 ja +10 asteen välille.

    Maan pohjoisosassa lumisateet jatkuvat heikentyneinä. Lämpötila pohjoisessa on +3 ja -4 asteen välillä ja lunta sataa päivän aikana monin paikoin 2–5 senttimetriä.

    Pohjoisen sateet väistyvät sunnuntaiyöksi ja sunnuntaipäivä on laajalti poutainen.

    Samalla lämpötilat laskevat, päivällä ollaan +1 ja +6, maan pohjoisosassa +2 ja -4 asteen välillä. Ensi viikosta onkin näillä näkymin tulossa selvästi mennyttä kylmempi.

    Kirjoittajat ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologeja.

    Siirry tästä MT:n sääpalveluun

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita