• Ylivieskaan rakennetaan uusi kirkko tuhopoltetun tilalle – työt voivat alkaa syksyn aikana

    Kirkkohallitus vahvisti Ylivieskan kirkon rakennussuunnitelman
    Ylivieskan puukirkko tuhoutui palossa pääsiäisenä 2016.
    Ylivieskan puukirkko tuhoutui palossa pääsiäisenä 2016. Kuva: Antti Aimo-Koivisto
    Uutiset
    21.8.201915:20
    STT

    Kirkkohallitus vahvisti keskiviikkona Ylivieskan kirkon rakennussuunnitelman. Kirkon rakennustyöt voisivat mahdollisesti alkaa heti valitusajan jälkeen tämän syksyn aikana, Ylivieskan seurakunta kertoo tiedotteessa.

    Asia oli nyt toisen kerran Kirkkohallituksen käsittelyssä. Kesäkuussa Kirkkohallitus jätti vahvistamatta kirkon rakentamisen, sillä sen mielestä 13,4 miljoonan euron kokonaiskustannukset olivat liian suuret Ylivieskan seurakunnan maksukykyyn nähden.

    Seurakunta on jo aiemmissa päätöksissään sitoutunut kustannuksiin. Seurakunta sai palovakuutuskorvausta kuusi miljoonaa euroa.

    Ylivieskan puukirkko vuodelta 1786 Pohjois-Pohjanmaalla paloi tuhopoltossa vuonna 2016, ja uutta kirkkoa on suunniteltu siitä asti. Rakentamisen piti alkaa tänä kesänä.

    Muokattu 21.8.2019 klo 13:51: otsikko vaihdettu.

    Artikkelin aiheet
    ylivieska
    kirkkohallitus
    ylivieskan kirkko
    kirkon rakentaminen
    tuhopoltto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle