Syksy 2013 jäi maaseutumme historiaan tavalla, johon palattaneen toistuvasti tulevien vuosikymmenien aikana.
Ilmasto- ja kasvillisuusvyöhykkeisyyden hylkääminen alkutuotannon näytettynä perusteena on kova juttu. Sitä ei olisi saanut politisoida hallitus vastaan oppositio -asiaksi.
Missä ja ketkä sopivat 141-artiklan mitätöinnistä, siitä tehdään vastaisuudessa väitös- ja muita kirjoja. Jokaisen maatilan kammariarkistossa kannattaa säilyttää historiallisena dokumenttina kansanedustaja Sirkka-Liisa Anttilan tämän lehden vierasyliö marraskuun 1. päivältä 2013.
Syksyn aikana on muutakin paljastunut piilouhkaksi maaseudullemme. Otan niistä kaksi opettavaiseksi malliesimerkiksi. ”Sataneljäykköstä” en enää märehdi. Sen kohtalon sinetöi Euroopan parlamentti.
Syksyn mediatarjontaa ovat sävyttäneet kovat luonnonvarauutiset. Kaivosasiat ovat olleet esillä kautta Pohjoiskalotin.
Kanadan konservatiivihallitus on neuvotellut vapaakauppasopimuksia, joihin sisältyy laaja suoja ulkomaalaisille investoijille, ja kielto estää investointien toteutumista kansallisen demokratian keinoin.
Tämä on mielenkiintoista Grönlannin parlamentin hyväksyttyä äänin 15–14 muun muassa uraanikaivosten avaamisen saarellaan. Kanadalla on Tanskan rinnalla ollut mitä suurin vaikutusvalta siihen, mitä sulavien jäätiköiden saarella on tapahtunut.
Oma maamme sai vuosikymmenten vääntämisen jälkeen uuden kaivoslain, joka lyhyessä ajassa stimuloi esiin kuutisenkymmentä kaivoshanketta.
Käynnistyneistä hankkeista kaikilla on ollut hallitsemattomia ympäristövaikutuksia, niistä mittavin on ajautumassa suomalaisten veronmaksajien syliin – kysymys on akuutisti sadoista miljoonista euroista.
Tutkijatohtori Markus Kröger opetti HS:n vieraskynässä (31.10.) millaisia vaaroja nykyisiin vapaakauppasopimuksiin voidaan ujuttaa.
Poimin asiantuntevasta artikkelista muutaman yksityiskohdan. Niillä on käytännön merkitystä, sillä HS kertoi 19.10., että Euroopan unioni ja Kanada olivat allekirjoittaneet neljän vuoden sopimustyön neuvottelutuloksen.
Nyt näyttää, että syksyn antina olevia troijalaisia hevosia olikin kaksi. Niistä yksi tuli Nokian kutsumana suoraan Suomeen, toinen Brysselin neuvottelukoneiston kautta. Sisältyykö ja missä muodossa investointisuoja EU–Kanada-sopimukseen? Se kannattaa selvittää tarkoin.
Tri Krögerin mukaan ”investointisuoja mahdollistaa kansainvälisen korvausvaatimuksen, vaikka esimerkiksi kaivos rikkoisi paikallista ympäristölainsäädäntöä tai kaikki maan asukkaat olisivat hanketta vastaan ja onnistuisivat pysäyttämään sen”.
Tämä mahdollistaisi siis myös ja varsinkin ”keinottelevat ja riskialttiit kaivoshankkeet. Investointisuojat ovat luoneet huomattavia rikastumisen mahdollisuuksia yrityksille, jotka laskelmoivat voivansa hyötyä toteutumatta jääneestä hankkeesta rahallisesti jopa enemmän kuin toteutuneesta.”
”Infinito Gold -yhtiö vaatii korvauksia Maailmanpankin kansainvälisten investointiriitojen sovittelulaitoksen (Icsid)välityksellä ja vetoaa maiden väliseen kauppasopimukseen sisältyvään investointisuojaan. Icsidillä uhkailu on yleistynyt maailmalla huomattavasti.”
Kröger siteeraa kriitikoita, jotka kuvaavat mainittua sovittelulaitosta: ”Vahvasti puolueelliseksi ja investoijia suojelevaksi. Lyhyessä ajassa on syntynyt joukko mittavia voittoja tekeviä lakiasiaintoimistoja, jotka etsivät aktiivisesti asiakkaita syytteiden nostamiseksi hallituksia vastaan.”
”Gabriel Resources on sanonut vaativansa Romanialta neljän miljardin dollarin korvauksia, jos maan hallitus ei myönnä marraskuun alussa lupaa yhtiön 1,4 miljardin euron kultakaivoshankkeelle, joka olisi valtava ympäristökatastrofi.”
Tietysti jokainen edellä siteeratun lukenut vertaa oppimaansa kotimaisiin käynnissä oleviin ja vakavien ongelmien kanssa painiviin Talvivaaran nikkeli- ja Raahen Laivakankaan kultakaivokseen.
Mielenkiintoista on sekin, että Kanada-sopimus muodostanee viitekehikon, jonka mukaan asioita tultaisiin käymään läpi Yhdysvaltain kanssa käytävissä vapaakauppasopimusneuvotteluissa.
Neuvottelijat haluavat muistella sitä, kuinka Kanadan kanssa kompasteltiin perustellusti kanadalaiseen häränlihaan ja eurooppalaiseen juustoon liittyvien eturistiriitojen vuoksi. Sivutettiinko tällä uutisoinnilla olennaisempi yksityiskohta?
Edellä jo viittasin syksyn artikla 141 ”antautumiseen”. Siinä voi mennä osa maataloutta, ei kuitenkaan kasvien kasvualusta. Sen rinnalla metsätalous on perustavaa laatua olevasta maaseutumerkityksestä.
Kun media julkisti ensimmäiset katsaukset Pohjois-Amerikan onnistumisesta liuskeöljyn ja -kaasun talteenotossa ja tämän teknologian kaupallistamisessa, itse kunkin olisi pitänyt oitis tajuta, että tämä laskee tulevaisuudessa kivihiilen maailmanmarkkinahintaa.
Tästä puolestaan voi välittömästi seurata merkittäviä muutoksia yhdistetyn sähkön- ja lämmöntuotannon polttoainevalinnoissa.
Loka–marraskuun vaihteen uutisissa kerrottiinkin, että kivihiilen käyttö oli lisääntynyt tammi–syyskuussa 47 prosenttia verrattuna vuoden takaiseen vastaavaan ajanjaksoon. Sähkön erillistuotantolaitokset olivat siirtyneet tai palanneet kivihiilen käyttöön kerta heitolla.
Kielteisten ilmiöiden samanaikaisuus voi olla todella paha asia.
Nyt kivihiilen halpa yksikköhinta ja taloustaantumasta seurannut päästöoikeuden alhainen hinta sattuivat samaan aikaan. Avainasemassa olevaan kivihiilen hintaan ei voi vaikuttaa edes verotuksella, sillä EU ei salli sähköntuotannon polttoaineita verotettavan.
Metsälakia hapuillen uudistetaan, kivihiilibuumi ei saa kuitenkaan johtaa hätiköityihin johtopäätöksiin. EU on osaltaan sitoutunut uusiutuvien energianlähteiden suhteellisen osuuden lisäämiseen. Pallo on myös komissiolla.
Vakoilu- ja urkintakokemukset ovat palauttaneet arjen kansainväliseen kanssakäymiseen. Siihen lukeutuvat näköjään myös kaikenrotuiset Troijan hevoset.
ERKKI PULLIAINEN
Kirjoittaja on emeritus-
professori ja tietokirjailija.