• Hallituksen viisikko pui huomenna lisätoimia koronaviruksen leviämisen hillitsemiseksi

    Vahvistettuja koronatapauksia on Suomessa nyt pitkälti yli 200.
    Marin kertoi tapaamisesta Twitterissä.
    Marin kertoi tapaamisesta Twitterissä. Kuva: LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
    Uutiset
    14.3.202016:32
    STT

    Hallituksen viisikko kokoontuu huomenna käsittelemään tarvittavia lisätoimia koronaviruksen leviämisen hillitsemiseksi ja riskiryhmien suojelemiseksi, kertoo pääministeri Sanna Marin Twitterissä. Hänen mukaansa hallitus on koolla maanantaina.

    Vahvistettuja koronatapauksia on Suomessa nyt pitkälti yli 200. THL:n tänään julkaisemien tietojen mukaan Suomessa on todettu 55 uutta koronavirustartuntaa. Tämän lisäksi Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri (Hus) on kertonut tänään 12 koronatapauksesta, joten yhteensä uusia tapauksia on ainakin 67.

    Artikkelin aiheet
    koronavirus
    Sanna Marin
    suomen hallitus
    THL
    Uusimaa
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria