• Koskinen etsii fosfori-neutraalia kuntaa

    Uutiset
    17.5.201316:00
    MT toimitus

    Hiilineutraaleja kuntia on jo, mutta mistä löytyisi kunta, joka haluaisi parantaa Itämeren tilaa olemalla fosforineutraali, kysyy maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen Centrum Balticumin pulloposti-kolumnissa.

    Tunnettuja keinoja rehevöitymisen välttämiseksi ja ravinteiden kierrätyksen tehostamiseksi ovat muun muassa särkikalojen poistokalastus ja maatalouden lannoituksien kohdentaminen kasvien tarpeen mukaan.

    Koskisen mukaan maatalouden ympäristötuen ehtoja sorvataan aiempaa vaikuttavammiksi suuntaamalla rahaa niille alueille, missä tulokset ovat vesistöjen kannalta parhaat.

    Ponnistelu kohti fosforineutraalia kuntaa olisi uusi keino parantaa Itämeren tilaa. Kunta voisi päästä fosforineutraaliksi esimerkiksi rahoittamalla poistokalastusta kunnassa tuotettujen jätevesipäästöjen kuormituksen verran, Koskinen ehdottaa.

    ”Tieto siitä, että kuntakeskuksen jätevesilaitoksen mereen päästämä fosfori kalastetaan merestä pois, lisäisi varmasti myös haja-asutusalueiden asukkaiden halua tehdä parhaansa päästöjen vähentämiseksi”, Koskinen visioi.

    MT

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    fosforineutraali kunta
    Itämeri
    Jari Koskinen
    ravinteiden kierrätys
    ympäristönsuojelu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle