• Leipomot lakossa, SEL hylkäsi elintarvikealan sovintoesityksen

    Suomen Elintarviketyöläisten Liitto (SEL) on hylännyt sovittelija Janne Metsämäen lauantaina antaman sovintoesityksen.
    Suomen Elintarviketyöläisten Liiton SEL:n lakkovahteja Vaasanin Vantaan leipomolla 11. maaliskuuta.
    Suomen Elintarviketyöläisten Liiton SEL:n lakkovahteja Vaasanin Vantaan leipomolla 11. maaliskuuta.  Kuva: LEHTIKUVA / Emmi Korhonen.
    Uutiset|Yhteiskunta
    30.3.202517:01
    STT–

    Kyseessä oli kolmas elintarvikealalle annettu sovintoesitys. SEL on hylännyt ne kaikki.

    SEL kertoo, että sen liittovaltuusto hylkäsi sunnuntaina kolmannen esityksen yksimielisesti.

    ”Emme voi hyväksyä sovintoehdotusta, jossa leipomoalan työntekijöiden työaikoja heikennettäisiin niin, että työnantaja voisi yksipuolisesti määrätä työntekijälle yhdeksän tunnin työpäivät tai 45 tunnin työviikot. Lisäksi muun muassa korvausta lauantaityöstä olisi leikattu”, sanoo SEL:n puheenjohtaja Veli-Matti Kuntonen tiedotteessa.

    Työnantajia edustava Elintarviketeollisuusliitto (ETL) olisi hyväksynyt esityksen. Liitto sanoo tiedotteessaan pitävänsä käsittämättömänä, että SEL hylkäsi esityksen, joka oli ETL:n mukaan yleisen linjan mukainen ja tasapainoinen.

    ”SEL:n toiminta osoittaa täydellistä ymmärtämättömyyttä toimintaympäristön nykytilasta. Lakkoilemalla ja estämällä pienet jouston mahdollisuudet työehtosopimukseen vaarannetaan omat työpaikat ja suomalaisen leipomoalan tulevaisuus”, sanoo ETL:n työ ja osaaminen -edunvalvontakokonaisuutta johtava Anne Somer.

    Sovintoesityksen hylkääminen tarkoittaa sitä, että SEL:n aiemmin ilmoittama leipomoalan lakko alkaa maanantain vastaisena yönä. Lakko koskee 150:tä leipomoa ja lähes 2  000:ta työntekijää.

    Lisää aiheesta
    • Kansallisteatterissa lakko koskee teatterin omia tuotantoja.

      Työmarkkinat | Neljää teatteria uhkaa näyttelijöiden lakko huhtikuun 12. päivänä

    Artikkelin aiheet
    leipomolakko
    työehtosopimus
    SEL
    elintarvikeala
    Elintarviketeollisuusliitto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle