• Kohta rytisee: kaikkien aikojen ukkonen luvassa

    Irtain omaisuus kannattaa suojata voimakkaiden tuulenpuuskien varalta.
    Ukkosen aikana kannattaa pysytellä sisätiloissa.
    Ukkosen aikana kannattaa pysytellä sisätiloissa. Kuva: Kari Salonen
    Uutiset
    22.6.202117:40
    Riina Karvonen

    Ilmatieteenlaitos varoittaa vaarallisen voimakkaista ukkoskuuroista Keski-Pohjanmaalla ja Pohjois-Pohjanmaan eteläosissa.

    Keski-Pohjanmaalla ja Pohjois-Pohjanmaan eteläosassa on alkuillasta voimakkaita ukkospuuskia Ne voivat aiheuttaa runsaita tuulivahinkoja.

    Ilmatieteenlaitos muistuttaa, että irtain omaisuus kannattaa suojata ennen myrskyn alkamista. Ukkosen aikana tulisi myös pysytellä sisätiloissa.

    Mikäli ulos kuitenkin menee, täytyy varoa esimerkiksi maahan pudonneita sähkölinjoja ja kaatuvia puita.

    Tärkeää on muistaa myös, että hätänumeroon 112 ei pidä soittaa tiedustelutarkoituksessa esimerkiksi sähkökatkoista tai kaatuneista puista. Sinne soitetaan vain kiireellisissä hätätilanteissa, kun henki, terveys, omaisuus tai ympäristö on vaarassa.

    Artikkelin aiheet
    ukkonen
    myrskyvaroitus
    Ilmatieteenlaitos
    Keski-Pohjanmaa
    Pohjois-Pohjanmaa
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena