• Suomalaiset maut maailmalla

    Keniassa Nairobin suurlähetystössä kokkina työskentelevä Nancy James maistelee suomalaisia etikkakurkkuja. Markku Vuorikari
    Keniassa Nairobin suurlähetystössä kokkina työskentelevä Nancy James maistelee suomalaisia etikkakurkkuja. Markku Vuorikari Kuva: Viestilehtien arkisto
    Uutiset
    15.8.201416:00
    LIINA NIITTYMAA

    Tällä viikolla kahdeksan Suomen ulkomaanedustustojen kokkia tutustuu suomalaiseen ruoka- ja juomakulttuuriin Helsingissä ja Keravalla.

    Ulkoministeriö ei lähetä enää suomalaisia kokkeja lähetystöihin, joten se kouluttaa paikallisia kokkeja suomalaiseen ruokakulttuuriin.

    Kurssilla etsitään suomalaisen ruuan ydintä.

    ”Kurssilla opetellaan, mitä on suomalainen ruoka. Sen lisäksi pohditaan sitä, miten suomalaista ruokaa voi valmistaa vaikkapa Keniassa tai Serbiassa”, kertoo kurssin vetäjä ja Hanasaaren ravintolatoimen päällikkö Kim Palhus.

    Lähetystöissä ei ole välttämättä mahdollista käyttää mitään suomalaisia raaka-aineita.

    ”Suomalaisen ruuan sielu on maustamisessa. Maustepippuri, yrtit, kataja, sinapit ja piparjuuret kuuluvat suomalaiseen makumaailmaan.”

    Kokkien työmaat sijaitsevat ympäri maailmaa. Kaukaisimmat kurssilaiset ovat tulleet Keniasta, Yhdysvalloista ja Kiinasta.

    Jotkut kokeista ovat työskennelleet Suomen edustustoissa vuosia, mutta osalla on vain kuukausien kokemus.

    Viikon aikana kurssilaiset ovat muun muassa leiponeet Runebergin torttuja ja mustikkapiirakkaa, säilöneet etikkakurkkuja ja valmistaneet kalaa kaikilla mahdollisilla tavoilla.

    Koulutusviikko järjestetään nyt viidettä kertaa.

    ”Viime vuonna kurssi pidettiin Budapestissa. Siellä haimme tuntumaa siihen, millaista on laittaa suomalaista ruokaa aivan uudenlaisista raaka-aineista”, Palhus kertoo.

    Ruoka ei ole suurlähetystöissä vähäpätöinen asia. Palhuksen mukaan osa lähettiläistä on innostunut niin sanotusta ”ruokadiplomatiasta”.

    ”Ruoka on aina ollut yhdistävä tekijä kansojen välillä. Ei ihme, että sodatkin sovitaan usein ruokapöydän ääressä”, Palhus hymähtää.

    LIINA NIITTYMAA

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    suomalainen ruoka
    ruokakulttuuri
    ruokadiplomatia
    Ulkoministeriö
    Kim Palhus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria