• Harva tietää, paljonko Venäjällä on viime vuosikymmeninä ollut joukkoja itärajan lähistöllä – ”Hyvin harva on ollut siitä perillä”

    Karjalan kannaksen ja Petsamon välillä ei ollut yhtään Venäjän varuskuntaa yli 20 vuoteen. Kylmän sodan aikaan joukkoja ja raskaita aseita oli Suomen rajan takana kymmenkertainen määrä verrattuna nykyiseen, kertoo eversti (evp) Pekka Visuri.
    Alakurtin varuskunta Venäjällä. Kuva on vuodelta 2016.
    Alakurtin varuskunta Venäjällä. Kuva on vuodelta 2016. Kuva: Jussi Nukari
    Uutiset|Yhteiskunta
    21.4.202314:24
    Paula Liesmäki

    Suomessa on ollut käsitys, että itärajan takana olisi paljon enemmän Venäjän joukkoja kuin mitä siellä todellisuudessa on ollut viimeisen 30 vuoden aikana, kertoo sotahistorian tuntija, valtiotieteen tohtori, eversti (evp) Pekka Visuri.

    ”Hyvin harva on ollut siitä perillä, että siellä ei kerta kaikkiaan ole mitään.”

    ”Erilaiset huhut elävät koko ajan, se on tyypillistä.”

    Suomen itärajan takana on Visurin mukaan ollut hyvin rauhallista toisen maailmansodan jälkeen. Lähes 80 vuoteen ei ole tapahtunut mitään erikoista.

    ”Suomi ei ollut missään mielessä painopistesuunta. Suomen raja on kaikkein rauhallisin raja, mitä Venäjällä on ollut”, Visuri kertoo.

    Kylmän sodan aikaan Suomen raja oli rauhallinen, mutta Norjan rajalla Petsamon suunnalla sen sijaan oli erilaisia läheltä piti -tilanteita, Visuri kertoo.

    ”1960-luvulla Neuvostoliiton panssarit työntyivät ihan Norjan rajan pintaan. Se liittyi harjoitustilanteeseen. Tällaisia tapahtui pohjoisessa mutta ei etelämpänä.”

    Noin 60 helikopteria jätettiin kentän reunalle ilman ylläpitoa.

    Kylmän sodan aikana joukkoja ja raskaita aseita oli rajan takana kymmenkertainen määrä nykyiseen verrattuna, Visuri kertoo.

    Suomen lähellä Leningradin sotilaspiirissä oli joukkoja kylmän sodan päättyessä noin 10 moottoroitua jalkaväkidivisioonaa joukkoja. Baltian sotilaspiirissä oli toiset 10 divisioonaa.

    Täydessä divisioonassa on 10 000 sotilasta. Osa oli suuremmassa valmiudessa, osa oli vain runkoina tai esikuntina.

    Esimerkiksi Viipurissa oli noin 30 vuotta sitten paljon jalkaväkeä, tykistöä ja iso armeijakunnan esikunta.

    ”Suomen rajan takana oli siis joukkoja, mutta todella suuret vahvuudet olivat kylmän sodan aikaan Keski-Euroopassa. Saksassa oli miljoona sotilasta molemmin puolin Länsi- ja Itä-Saksan rajaa.”

    Joukkojen määrässä Suomen itärajan tuntumassa ei tapahtunut suuria muutoksia vuodesta 1945 Neuvostoliiton hajoamiseen ja kylmän sodan päättymiseen saakka.

    ”Suuri muutos tapahtui vuodesta 1991, kun joukkoja alettiin vähentää.”

    Kylmän sodan päättyessä idässä ja lännessä todettiin, että tällaisia asevoimia ei enää tarvita, Visuri kertoo.

    Kymmenessä vuodessa Venäjä veti kaikki joukkonsa pois Baltiasta. ”Itärajan takaisilta alueilta joukkoja vähennettiin kaikista eniten. Sinne ei jäänyt oikeastaan paljon mitään.”

    Suomen rajan taakse Karjalan kannakselle jäi Kamenkaan (Perkjärvelle) prikaati, jossa oli noin 3 000 sotilasta. Seuraava oli Petsamossa Norjan rajalla. Karjalan kannaksen ja Petsamon välillä ei siis ollut yhtään Venäjän varuskuntaa yli 20 vuoteen.

    Myös Itämeren laivastoa supistettiin niin, että vuoden 1991 40 sukellusveneestä oli 2000-luvun alussa enää kaksi jäljellä. Taso pysyi samana seuraavat 20 vuotta.

    Itä-Saksassa oli maan yhdistyessä hirvittävä määrä Neuvostoliiton asevoimia.

    Suomen rajan taakse alkoi kylläkin Saksasta tulla rautaa varastoihin vuodesta 1991 eteenpäin.

    Itä-Saksassa oli maan yhdistyessä hirvittävä määrä Neuvostoliiton asevoimia. Sotilaita oli Visurin mukaan 380 000 ja panssarivaunuja tuhansia.

    ”Niiden siirtäminen itään oli aikamoinen operaatio”, kertoo Visuri.

    Suomalaiset kävivät myös rakentamassa armeijalle tiloja Alakurttiin, Pietarin ympäristöön ja Moskovan lähelle. Saksalaiset rahoittivat Itä-Saksan tyhjentämistä ja suomalaiset kilpailivat urakoista - aivan kuin Kostamuksen kaivoskaupungin rakentamisen aikaan 1960-luvulla.

    Alakurttiin tuotiin Itä-Saksasta kaksi helikopterirykmenttiä välivarastointia varten. Noin 60 helikopteria jätettiin kentän reunalle ilman ylläpitoa, Visuri kertoo.

    Kolmine lentokenttineen Alakurtti oli sopiva paikka monen kymmenen helikopterin sijoittamiseen. Helikopterit menivät kohta romutuskuntoon.

    Välivaihe kesti pari vuotta. Sen aikana Suomi kävi Moskovan kanssa keskusteluja siitä, jäävätkö joukot Suomen rajan taakse.

    Myös maavoimien joukkoja tuotiin lisää varuskuntiin, esimerkiksi Pietarin seudulle. ”Muutaman vuoden kuluessa ne vähitellen häipyivät sieltä.”

    Kymmenen vuotta sitten tilanne alkoi muuttua. Käynnissä on ollut pienimuotoinen kilpavarustelu Suomenlahdesta etelään, Visuri kertoo.

    Uudenlainen kiristely alkoi Visurin mukaan Ukrainan tilanteesta 2013-2014. Ukrainassa nähtiin 2013 suurimmat mielenosoitukset sitten oranssin vallankumouksen, kun EU-myönteiset kansalaiset osoittivat mieltään presidentti Viktor Janukovytšia vastaan, hänen ajaessaan tiiviimpää suhdetta Venäjään.

    Presidentti pakotettiin maanpakoon, ja vastatoimena Venäjä miehitti Krimin.

    Venäjä alkoi siirtää joukkoja Ukrainan rajalle ja Mustanmeren rannalle vuodesta 2015 alkaen. Uusia joukkoja alkoi tulla myös Baltian maiden ja Puolan rajoille, Visuri kuvaa.

    ”Väestö on todella harventunut Aunuksessa ja Vienan Karjalassa.”

    Venäjän pohjoisen laivaston maavoimatukialue Alakurtti supistettiin pois 2000-luvun alussa mutta otettiin uudelleen käyttöön viitisen vuotta sitten.

    Pohjoisen laivaston alaisen prikaatin toimintasuunta on Pohjoinen jäämeri.

    Rauhan ajan vahvuus prikaatissa on ollut noin 3 000 sotilasta, kertoo Visuri.

    Venäjällä Suomen rajan tuntumassa on nykyään erittäin harvaan asuttua aluetta, Visuri kuvailee. Matkalla Sortavalasta Petsamoon ainoat asutuskeskittymät ovat Kostamuksessa ja Kalevala-Uhtualla.

    Muuttoliike on ollut rajalta poispäin. ”Väestö on todella harventunut Aunuksessa ja Vienan Karjalassa.”

    Hyväkuntoisia teitä ovat Laatokan itäpuolinen tie etelästä Murmanskiin sekä Sortavalan ja Petroskoin välinen uusi tie. Muuten tiestö on huonokuntoista metsäautotietä ja sitä on harvakseltaan.

    ”Suomeen tuotiin sieltä tukkeja, se on ollut oikeastaan tiestön ylläpidon perusta. Nyt eivät tukkiautotkaan enää rynkytä teitä pahempaan kuntoon.”

    Lisää aiheesta
    • Pekka Toveri ei usko isoihin joukkojen lisäyksiin Suomen rajalla, sillä Venäjällä ei ole siihen resursseja.

      Yhteiskunta | Venäjä todennäköisesti lisää joukkoja Suomen rajalle, sanoo Pekka Toveri – Petroskoihin voi tulla pienimuotoinen esikunta

    • Kunnanjohtaja Veli-Matti Pulli kertoo, että Virolahden sijainti on aiheuttanut sen, että kunta on kiinnostanut ulkomaisia medioita Ranskaa myöten. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen.

      Politiikka | Itärajan pinnassa Venäjä ei aiheuta erityistä pelkoa, vaikka kansainväliset mediatkin ovat sitä käyneet etsimässä – uuden raja-aseman sijasta rajalle suunnitellaan aitaa

    • Jatkossa rajaviranomaisilla tulee olla selkeät toimivaltuudet torjua hybridioperaatio, jossa Suomen rajalle ohjattaisiin siirtolaisvirtoja painostustarkoituksessa kansallista turvallisuutta uhaten.

      Politiikka | Suomi suojaa rajansa – Viimeinkin lainsäädäntömme on aidosti ajan tasalla tämän päivän uhkia vastaan

    • Gustav Hermelinin maakuntakartasto (1799) on yksi merkittävimmistä suomalaisen karttahistorian teoksista. Heikki Rantatuvan mukaan kartta on tarkkuudeltaan erinomainen.

      Suomi oli pitkään karttahistorian pieni tuntematon – Ruotsin ja Venäjän välisen suurvaltataistelun välikappale nousi paperille 1600-luvun aikana

    Artikkelin aiheet
    Venäjän sotavoimat
    Suomen itäraja
    kylmän sota
    Pekka Visuri
    rajaturvallisuus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle