• Inflaatio hidastui joulukuussa 3,5 prosenttiin – taustalla polttonesteiden hinnannousun taittuminen

    Viime vuoden keskimääräinen inflaatio oli Suomessa 2,2 prosenttia.
    Inflaatiota hidasti joulukuussa muun muassa polttonesteiden hinnannousun taittuminen. Lehtikuva / Emmi Korhonen
    Inflaatiota hidasti joulukuussa muun muassa polttonesteiden hinnannousun taittuminen. Lehtikuva / Emmi Korhonen 
    Uutiset
    14.1.202210:05
    STT

    Kuluttajahintojen vuosimuutos eli inflaatio oli joulukuussa 3,5 prosenttia, kertoo Tilastokeskus. Marraskuussa inflaatio oli Tilastokeskuksen mukaan 3,7 prosenttia.

    Inflaatiota hidasti joulukuussa muun muassa polttonesteiden hinnannousun taittuminen.

    Viime vuoden keskimääräinen inflaatio oli Suomessa 2,2 prosenttia.

    Joulukuussa kuluttajahintoja nosti vuoden takaiseen verrattuna eniten omakotitalojen peruskorjausten, bensiinin, sähkön, dieselin ja asunto-osakeyhtiöiden remonttien kallistuminen.

    Kuluttajahintojen nousua vuoden takaisesta hillitsi eniten lasten päivähoitomaksujen, asuntolainojen keskikoron, kulutusluottojen korkojen, pitkien junamatkojen sekä tutkimus- ja hoitomaksujen halpeneminen.

    Marraskuulta joulukuulle kuluttajahintojen kuukausimuutos oli -0,1 prosenttia, mikä johtui muun muassa polttonesteiden hintojen laskusta.

    Yhdenmukaistetun kuluttajahintaindeksin ennakkotietojen mukaan euroalueen inflaatio oli joulukuussa 5,0 prosenttia. Marraskuussa se oli 4,9 prosenttia. Suomen vastaava inflaatio oli tällä laskutavalla joulukuussa 3,2 prosenttia.

    EU-säännöksiin perustuvassa yhdenmukaistetussa kuluttajahintaindeksissä ei ole mukana omistusasumista, rahapelejä, kulutus- ja muiden luottojen korkoja, omakotitalon palovakuutusta, ajoneuvoveroa eikä kalastus- ja metsästysmaksuja.

    Artikkelin aiheet
    inflaatio
    Suomi
    kuluttajahinnat
    Tilastokeskus
    euroalue
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria