• Eduskunta tyrmäsi osuuskuntaveron

    Uutiset
    13.12.201315:00
    Jouko Kyytsönen

    Eduskunnan valtiovarainvaliokunta päätti keskiviikkona palauttaa osuuskuntien verouudistuksen uuteen valmisteluun valtiovarainministeriöön. Samalla valiokunta hyväksyi osinkoverouudistuksen.

    Valtiovarainministeriö lähetti syksyllä lausunnoille lakiluonnoksen osuuskuntien verotuksesta, joka olisi kiristänyt rajusti erityisesti tuottajaosuuskuntien verotusta.

    Luonnoksessa osuuskunnan maksaman osuuspääoman koron verovapaa osa olisi alennettu 1 500 eurosta sataan euroon.

    Valtiovarainministeriö perusteli verovapauden pienentämistä sillä, että osuuskuntia tulee verottaa samalla tavalla kuin listaamattomien yhtiöiden osinkoja.

    Osuuskunta on saanut vähentää jäsenille palautetun ylijäämän verotuksessaan. Lakiluonnoksessa oikeus olisi poistettu.

    Lakiluonnos ehdottaa verotuksen pääomatulo-osuuden määräytymisperusteeksi jäsenen osuusmaksua. Nykyisin jäsenen nettovarallisuus lasketaan osuuskunnan nettovaroista.

    Eduskunnan valtiovarainvaliokunnan mukaan nykyistä vähennysoikeutta tulee tiukentaa, mutta kysymys on sen suuruudesta.

    Osuuskuntien ja niiden jäsenten verotusperusteet tulisi koota yhteen esitykseen, joka annettaisiin eduskunnalle kevään 2014 aikana

    Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja ja maaseutuvaltuuskunnan puheenjohtaja Arto Satonen on tyytyväinen valtiovarainvaliokunnan päätökseen.

    ”Esitys oli liian hätäisesti valmisteltu. Alan toimijoita tulee kuulla avoimesti ja vaikutukset arvioida huolellisesti.”

    JOUKO KYYTSÖNEN

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Eduskunta
    verotus
    osuuskunnat
    Valtiovarainministeriö
    vero-uudistus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle