• Erikoinen tapahtuma ranskalaisella maatilalla: Kanat yhdistivät voimansa ja nokkivat tunkeilleen ketun kuoliaaksi

    Ketun kohtaloksi koitui auringonlasku, sillä auringon laskiessa kanalan ovet olivat lukkiutuneet, ja eläin oli jäänyt kanalan asukkien armoille.
    Kuvan kettu ei liity tapaukseen.
    Kuvan kettu ei liity tapaukseen. Kuva: Arvi Tyni
    Uutiset
    13.3.201920:45
    Matti Tuominen

    Ranskalaisella maatilalla sattui viime viikolla erikoinen tapahtuma, kun kanat tappoivat maatilalle tunkeutuneen ketun nokkimalla sen kuoliaaksi. Asiasta ovat kertoneet muun muassa brittilehti Independent ja The Guardian uutistoimisto AFP:n uutiseen viitaten.

    Ennen kohtalokkaita tapahtumia pahaa aavistamaton kettu oli hiipinyt Bretagnessa sijaitsevan maatalouskoulun kanalaan. Ketun kohtaloksi koitui auringonlasku, sillä auringon laskiessa kanalan ovet olivat lukkiutuneet, ja eläin oli jäänyt kanalan asukkien armoille.

    Kuolleen ketun löysivät seuraavana aamuna koulun oppilaat.

    Edellisen kerran ketun ja kanojen välillä nähtiin yhteenotto noin vuosi sitten. Tuolloin yhteenotossa pidemmän korren veti kettu. Ilmeisesti kanat olivat siis viisastuneet edellisestä kerrasta.

    Independent: Chickens team up to ‘peck fox to death’

    The Guardian: Chickens 'teamed up to kill fox' at Brittany farming school

    Artikkelin aiheet
    kanat
    kettu
    ranskalainen maatila
    Bretagne
    erikoinen tapahtuma
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle