• ”Kaunis kiitos tuottavuuden nostosta”

    Uutiset
    26.8.201516:00
    Kaijaleena Runsten

    MTK:n sikajaoston puheenjohtaja Jouni Mäkisalo Kontiolahdelta kritisoi HK:n liikkuvan Sikacoa koskevassa päätöksessään ”kaukana osuustoiminnan periaatteista”.

    ”Sehän on kuin tiiviin seurustelun jälkeen jättäisi morsiamen alttarille... varsinainen kaunis kiitos tuottajille onnistuneista ponnisteluista tuottavuuden lisäämiseksi.”

    Mäkisalon mukaan niin HK:lla kuin Atrialla on systemaattisesti kannustettu tiloja tehostamaan tuotantoa.

    Monia pieniä yksiköitä on luopunut parina viime vuotena pelistä. Silti lihan tuotantomäärä ei ole pudonnut samaa tahtia tuotannosta luopumisten kanssa.

    ”Suunnitelmallisuus olisi voinut olla parempaa. Ensin on saatu emakot porsimaan hyvin, ja sitten on jo menty tuotantomäärissä ylitarjonnan puolelle.”

    Myös porsastuotanto on viime vuosina keskittynyt voimakkaasti. Jo selvästi yli puolet porsaista tulee yli 300 emakon tiloilta, jollaisiin myös Parikkalassa toimiva Sikaco Oy kuuluu. Niitä on koko maassa MTK:n arvion mukaan 35–40.

    Siinä missä uusia pihattoja vihitään käyttöön tuon tuosta, sikaloiden investointeja on nähty vuosittain koko maassa yksi tai kaksi.

    Nekin ovat olleet vanhojen uusimisia, Mäkisalo analysoi kehitystä.

    ”Tuotannon tehostaminen on ainoa keino, jolla jatkaneilla tiloilla on kyetty pysymään hengissä. Kynnys hanskojen naulaan laittamiseen on hyvin pieni, jos rehusato nyt vielä jää heikoksi.”

    Kaijaleena Runsten

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    sikatalous
    tuottavuus
    HK
    MTK
    Sikaco
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle