• Alkuviikko tuo säähän vaihtelua

    Vielä tänään sää on sumun ja tihkusateen sävyttämää. Lähivuorokauden aikana useampi sadealue liikkuu Suomen yli itään, ja tiistaina päivä voi olla laajalti aurinkoinen.
    Ajankohtaan nähden on hyvin lauhaa, lämpötila vaihtelee etelärannikon +5 asteesta Pohjois-Lapin -2 asteeseen.
    Ajankohtaan nähden on hyvin lauhaa, lämpötila vaihtelee etelärannikon +5 asteesta Pohjois-Lapin -2 asteeseen. Kuva: Sanne Katainen
    Uutiset|Sää
    29.12.202410:12
    Jani Sorsa & Cecilia Wolff

    Tänään sunnuntaina lähes koko maassa on pilvistä. Suurimmassa osassa maata pilvi ulottuu maahan asti, joten pimeä ja sumuinen sää pitää pintansa. Maan etelä- ja keskiosassa pilvestä voi tulla ajoittain heikkoa tihku- tai vesisadetta. Itä-Suomessa ja Lapissa liikkuu myös hajanaisia lumisateita. Pohjois-Karjalaan ja Pohjois-Savoon saattaa paikoin kertyä yli 5 senttimetriä lunta, muuten kertymät jäävät melko pieniksi.

    Ajankohtaan nähden on hyvin lauhaa, lämpötila vaihtelee etelärannikon +5 asteesta Pohjois-Lapin -2 asteeseen. Eroa tavanomaisiin joulukuun lopun lämpötiloihin on 5–10 asteen verran.

    Maanantain vastaisena yönä maan länsiosaan saapuu melko voimakas sadealue. Lämpötilat ovat etelässä vielä plussalla, jolloin sateet tulevat vetenä, mutta Jyväskylän pohjoispuolella olomuoto muuttuu sakeaksi lumisateeksi. Sadealue liikkuu maan yli varsin nopeasti ja väistyy itään jo puoleenpäivään mennessä. Sadealueen jälkipuolella tuulet voimistuvat, ja puuskat ovat kovia varsinkin maan keskivaiheilla, jossa tuuli saattaa aiheuttaa jopa pienialaisia sähkökatkoja.

    Maanantaiyön sateiden jälkeen ilmavirtaus kääntyy luoteeseen tuoden mukanaan kuivempaa ja viileämpää ilmaa. Lämpötilat ovat maanantai-illasta alkaen pakkasella koko maassa, ja pilvisyys vähenee merkittävästi. Varsinkin etelässä ja lännessä on tiistaina laajoja selkeitä alueita.

    Kirjoittajat ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologeja.

    Siirry tästä MT:n sääpalveluun

    Artikkelin aiheet
    sääilmiö
    sade
    talvisää
    Ilmatieteen laitos
    Suomi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita