• Valinnanvapauslain lausunnot kriittisiä, kustannukset karkaavat ja aikataulu paukkuu

    Moni lausunnonantaja ennakoi ongelmia kustannusten hallinnassa ja tavoitteessa säästää kolme miljardia.
    Sosiaali- ja terveysministeriön lausuntoyhteenvedossa huolta kannetaan siitä, että hyvinvointi- ja terveyserot voivat kasvaa. LEHTIKUVA / TIMO AALTO
    Sosiaali- ja terveysministeriön lausuntoyhteenvedossa huolta kannetaan siitä, että hyvinvointi- ja terveyserot voivat kasvaa. LEHTIKUVA / TIMO AALTO 
    Uutiset
    24.4.201720:50
    STT

    Sote-uudistukseen kuuluvassa valinnanvapauslaissa on korjattavia kohteita, arvioivat monet hanketta arvioineet lausunnonantajat. Sosiaali- ja terveysministeriö on julkistanut yhteenvedon kaikkiaan 603:sta lakia koskevasta lausunnosta.

    Moni lausunnonantaja ennakoi ongelmia kustannusten hallinnassa ja tavoitteessa saada aikaan kolmen miljardin euron edestä säästöjä. 80 prosenttia vastanneista asettaa tavoitellut kustannussäästöt kyseenalaisiksi. Yhdeksän prosenttia uskoi niiden syntyyn. Monet arvioivat, että uudistus tuo pikemminkin lisäkustannuksia kuin säästöjä.

    Huolta kannetaan myös siitä, että hyvinvointi- ja terveyserot voivat kasvaa. Lausunnon antaneista 71 prosenttia arvioi, ettei uudistuksella voida kaventaa eroja. Toiveikkaita oli vajaa neljännes.

    Uudistuksen aikataulua pidetään liian nopeana myös tietojärjestelmien kannalta, ja maakuntien edellytykset ottaa palveluista järjestämisvastuu arvioidaan heikoiksi.

    Myönteistä nähdään siinä, että uudistus edistää asiakkaan mahdollisuuksia vaikuttaa omiin palveluihinsa. Toisaalta harvaan asutuilla alueilla ei ole edellytyksiä aidosti toimivien markkinoiden synnylle.

    Kolme neljännestä lausunnonantajista katsoo, ettei uudistus edistä asiakkaan mahdollisuuksia saada tarpeensa mukaisella tavalla yhteensovitettuja palveluja.

    Lausuntoja ovat antaneet muun muassa kunnat, kuntayhtymät, maakuntien liitot, valtion viranomaiset ja alan yritykset.

    Artikkelin aiheet
    valinnanvapauslaki
    sote-uudistus
    Sosiaali- ja terveysministeriö
    lausunnot
    kustannukset
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria