• Video: Salama iski pyörivään tuulimyllyyn, ukkonen keskeytti puinnit Salossa

    MT:n kuvaaja Markku Vuorikari kuvasi ukkosrintaman liikkeitä Salon pohjoispuolella, kun salama iski tuulimyllyyn Märynummella.
    Salama iski Märynummen tuulivoimalaan Salon pohjoispuolella.
    Salama iski Märynummen tuulivoimalaan Salon pohjoispuolella. Kuva: Markku Vuorikari
    Uutiset
    12.8.201616:27
    Terhi Pape-Mustonen

    Maaseudun Tulevaisuuden kuvaaja Markku Vuorikari oli kuvaamassa kasvukauden edistymistä, kun ukkonen yllätti Salon pohjoispuolella, Märynummen tuulimyllyillä.

    "Luonnonilmiötä on kuvattava silloin, kun se tapahtuu, joten kaivoin kameran esiin."

    Muistikortille tallentuikin komea salamanisku, joka tavoitti pyörivän tuulimyllyn lavan lakikohdassaan.

    Salamaniskut tuulivoimaloihin ovat hyvin tavallisia, ja voimaloiden suojaus on mitoitettu kestämään Suomessa esiintyvät ukkoset, kertoo tuotantopäällikkö Tommi Hietala Märynummen voimalat omistavasta Tuuliwatti Oy:stä.

    Voimalan runkoa myöten kulkee neljä maadoitusjohtoa, ja koko voimala-alueen maaperään on upotettu laaja maadoitusverkko.

    "Aika harvoin salama aiheuttaa mitään vahinkoa. Suomessa salamatiheys on alhainen trooppisiin ukkosmyrskyihin verrattuna."

    Ukkosrintama keskeytti puinnit tältä päivältä ja sateet jarruttavat myös syysrapsin kylvöä.

    Lue lisää:

    Salama voi iskeä myös rakennuksen läpi: Ukkoskuurolla kannattaa suojautua maadoitettuun rakennukseen

    Järkyttävä yö Hämeenkoskella – 13 hiehoa kuoli salamaniskuun

    Artikkelin aiheet
    salama
    ukkonen
    tuulimylly
    Salo
    Tuuliwatti Oy
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle