• Lauha syksy sotki hakkuita ja metsänhoitoa

    Sään kylmeneminen herättää toiveita pääsystä talvikohteisiin.
    Uutiset
    29.12.201516:45
    STT

    Syksyn runsaat sateet ovat hankaloittaneet puunkorjuuta ja metsänhoitoa, koska märkä maa ja tiet eivät kestä metsä- ja kuljetuskoneiden painoa.

    Metsäteollisuuden metsäasiantuntija Anu Islander kertoo, että metsäyritykset ovat tottuneet ja varautuneet leutoihin talviin. Hakkuita tehdään nyt siellä, missä metsän ja teiden kunto sallii.

    Puun ostomäärät yksityismetsistä ovat olleet tasaisia pitkin syksyä ja pysyneet Islanderin mukaan samoissa lukemissa kuin viime vuonna.

    "Osa talvikohteista saattaa jäädä odottamaan seuraavia vuosia, jos talvi jatkuu leutona. Tosin nythän näyttää hyvältä, kun tuli pakkasta", Islander kuvaa.

    Anna Rakemaa Metsäkeskuksesta sanoo, että puiden kasvukauden kannalta lämmin ja sateinen syksy on mielenkiintoinen. Puut ovat yhteyttäneet pitkälle syksyyn, koska maa on ollut sula ja vettä saatavilla.

    "Jos metsissä on käyty vielä joulun alla sienessä, niin onhan siellä bakteeritoiminta ollut vilkasta siihen asti."

    Viileän kesän hyvä puoli oli, että se saattoi hillitä kaarnakuoriaisten lisääntymistä.

    "Lämpiminä kesinä kaarnakuoriaiset ovat ehtineet parveilla sekä alku- että loppukesällä, Rakemaa kertoo.

    Rakemaa olettaa, että viileä kesä esti toisen parveilun. Asia varmistuu ensi kesänä.

    Kaarnakuoriaiset, kuten kirjanpainaja, aiheuttavat metsäteollisuudelle mittavia tappioita vuosittain. Tuhot syntyvät, kun homeet ja sienitaudit iskevät kaarnakuoriaisten tekemiin käytäviin.

    Artikkelin aiheet
    metsänhoito
    hakkuut
    sään vaikutus
    kaarnakuoriaiset
    Metsäteollisuus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle