• Tulevat pakkasyöt lupaavat ennätyskylmää maaliskuuta

    Vuorokausivaihtelu on lämpötiloissa suurta, sillä päivä on pitkä ja aurinko ehtii lämmittää ilmakehää.
    Tässä kuussa on ollut 3–4 astetta tavanomaista kylmempää. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN
    Tässä kuussa on ollut 3–4 astetta tavanomaista kylmempää. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN 
    Uutiset
    19.3.201810:40
    STT

    Alkavan viikon kipakat pakkasyöt saattavat tehdä maaliskuusta kuluvan vuosituhannen tähän asti kylmimmän. Ilmatieteen laitoksen mukaan maaliskuu on toistaiseksi ollut 3–4 astetta tavanomaista kylmempi.

    Tavanomaista talvisempaa säätä on luvassa myös seuraaville päiville. Päivien keskilämpötila on yhdestä viiteen miinusastetta, Pohjois-Suomessa on paikoin kylmempääkin.

    Kylmempi pohjoinen ilmavirtaus tavoittaa Suomen viimeistään tiistaina. Yöt ovat kylmiä. Ennusteen mukaan pakkanen voi öisin laskea jopa kahteenkymmeneen miinusasteeseen etelässäkin.

    Tiistaille ajoittuva kevätpäiväntasaus puolestaan kertoo, että valoisat tunnit ovat lisääntyneet vauhdilla.

    Päivä on jo pitkä, aurinko paistaa 12 tuntia. Lämpötiloissa vuorokausivaihtelu on ihan huomattavaa, sanoo päivystävä meteorologi Antti Jylhä-Ollila.

    Lue myös: Meneillään ehkä vuosituhannen kylmin maaliskuu

    Artikkelin aiheet
    sääennuste
    pakkaset
    maaliskuu
    kevätpäiväntasaus
    Ilmatieteen laitos
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle