
Sota Ukrainassa on pakottanut perussuomalaisia ajattelemaan energiakysymyksiä uudella tavalla. Perussuomalaisten kansanedustaja ja ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Jussi Halla-aho toivoo muidenkin poliitikkojen nousevan poteroistaan.
”Toivoisin, että myös punavihreässä laidassa asioita pystyttäisiin miettimään vähän uudella tavalla.”
Halla-aho kirjoitti maaliskuussa Facebookiin vihreän siirtymän välttämättömyydestä. ”Se oli tarkoitettu puoliväliin tulemiseksi, mutta siitä tulikin lällättelyä ja poliittisten irtopisteiden keräämistä.”
”Se oli vähän ikävää. Tällaiset reaktiot eivät millään lailla edistä konsensuksen löytämistä.”
Sota nostaa väistämättä fossiilisten polttoaineiden hintaa, oli sen lopputulos mikä tahansa. Siksi paitsi venäläisestä energiasta myös fossiilisista energianlähteistä pitää irtautua mahdollisimman nopeasti.
Energian hinnan nousu pitää Halla-ahosta kompensoida verotuksellisin ja muin keinoin.
”Hallituksen taholta pitäisi ymmärtää se, että jotta siirtymälle säilyy hyväksyntä, valtion pitää ottaa isku vastaan eikä lähettää laskua työssäkäyville ihmisille.”
Halla-aho pitää Suomen metsien suojelutavoitteita ja hiilinielutavoitteita hurjina.
”Jos haluamme turvallisuuspoliittisesti parempia vaihtoehtoja vaikkapa öljyn ja kivihiilen polttamiselle, meidän täytyy hyväksyä se, että Suomessa pitää voida kaataa puita ja polttaa kotimaista biomassaa, sen sijaan että se tuodaan Venäjältä.”
Turpeen alasajo on hänestä täysin järjetön päätös.
”Turpeesta on tehty päästökaupalla niin kallista, että hallitus tavallaan pakenee sen päästökauppahinnan taakse ja toteaa, että emme voi verotuksella vaikuttaa siihen, onko turve kilpailukykyistä vai ei.”
Suomi voisi hänestä alkaa kompensoida päästökauppamaksuja välittömästi, esimerkiksi palauttamalla niitä päästökauppamaksuja turveyrittäjille.
Halla-aho alleviivaa, että kuljetusten ja polttoaineiden hintaan voidaan vaikuttaa kansallisesti.
”Suomen tärkein vientituote tuntuu olevan raha, sitä edelleen kylvetään maailmalle surutta. Suomi käyttää miljardi euroa vuodessa kehitysapuun. Huomattavasti pienemmistä tukitoimista suomalaisille todetaan, että ei tällaisiin ole varaa.”
”On vähän kummallinen tärkeysjärjestys, että suomalaisia ei voi tukea vaikkapa alentamalla polttoaineveroa.”
Polttoaineen pumppuhinnasta yli puolet on erilaisia veroja, jotka ovat täysin eduskunnan ja hallituksen päätettävissä.
”Monissa maissa on alennettu tilapäisesti polttoaineveroa ja saatu litrahinta laskemaan useammalla kymmenellä sentillä.”
Sota Ukrainassa on havahduttanut ihmiset paremmin ymmärtämään kotimaisen maatalouden merkityksen. Silti elämää halutaan jatkaa, kuten ennenkin, Halla-aho sanoo.
”Näyttää olevan pitkä matka siihen, että asian tärkeyden ymmärtäminen jalostuisi poliittiseksi toimintaohjelmaksi ja konkreettisiksi toimenpiteiksi.”
Maataloudella ei kukaan menesty Suomessa, Halla-aho sanoo.
Perusongelmana hän pitää EU:n sisämarkkinoita. Suomalainen elintarviketeollisuus joutuu kilpailemaan huomattavasti suotuisammassa ympäristössä toimivien toimijoiden kanssa.
”Suomi on pitkien etäisyyksien kylmä maa, jossa kasvukausi on lyhyt ja kustannukset korkeat.”
Mikä olisi nopea ratkaisu maatalouden kriisiin? Verotaakkaa pitäisi keventää kaikilla sektoreilla. Myös kaupan roolia kuluttajan ja maataloustuottajan välissä pitäisi Halla-ahosta pohtia.
”Siinä on selvästi jotain vikaa. En halua lähteä ketään osoittelemaan sormella, mutta maataloustuottaja saa omista tuotteistaan käteen niin vähän, että toiminta ei kannata ja moni joutuu sen lopettamaan.”