• Asutus- ja maatilahallitusten arkistot Kansallisarkistolle

    Kansallisarkisto saa haltuunsa 1 700 hyllymetriä arkistoja, jotka sisältävät muun muassa siirtoväen asuttamiseen ja tilojen muodostamiseen liittyviä asiakirjoja.
    Kuva: Kimmo Haimi
    Uutiset
    13.10.201415:20
    MT toimitus

    Kansallisarkisto ja maa- ja metsätalousministeriö ovat sopineet MMM:n tietopalvelukeskuksen Tiken hallussa olevien Asutus-ja Maatilahallitusten sekä niihin liittyvän, 1 700 hyllymetriä käsittävän arkistoaineiston siirrosta ja järjestämisestä.

    Tutkijoiden ulottuville on tulossa historiallisesti arvokkaita arkistoja. ”Ne tarjoavat aiemmin tutkimuksen ulottumattomissa olleita tietoja maamme asutustoiminnan keskeisistä vaiheista ja koskettavat lähes jokaisen suomalaisen perhettä tai sukua”, kertoo ylitarkastaja Ville Kajanne Kansallisarkistosta.

    Myös sektorijohtaja Juhani Tikkanen Kansallisarkistosta kertoo, että osa aineistoista saatetaan digitoida perinteisen järjestämistyön sijaan.

    Sopimuksen piiriin kuuluvat aineistot siirretään kuluvan vuoden aikana, Asutushallituksen materiaali Hämeenlinnan maakunta-arkistoon ja Maatilahallituksen aineistot Kansallisarkistoon. 40 vuotta nuoremmat pysyvästi säilytettävät asiakirjat jäävät MMM:n.

    Kansallisarkiston lisäksi arkistolaitokseen kuuluvat maakunta-arkistot ja saamelaisarkisto.

    Tiken toiminta itsenäisenä virastona päättyy vuoden lopussa, kun hallinnonalan tietotekniikan palvelukeskus siirtyy Maanmittauslaitokseen ja tilastotoimi siirtyy 1.1.2015 aloittavaan Luonnonvarakeskukseen.

    Asutus- ja maatilahallitukset olivat suomalaisia keskusvirastoja.

    Asutushallitus johti asutustoimintaa vuosina 1917–1938 ja 1959–1971. Maatilahallitus toimi vuosina 1971–1993. Sen keskeiset tehtävät olivat maatalouselinkeinon ja maaseuturakentamisen kehittäminen. Maatilahallituksen viimeinen pääjohtaja oli Kalevi Hemilä .

     

    Muutettu Kansalliskirjasto Kansallisarkistoksi 13.10.2014 klo 14:47

    Artikkelin aiheet
    arkistot
    Kansallisarkisto
    Maatilahallitus
    Asutushallitus
    historialliset aineistot
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle