• Yhteiskuntasopimuksen etsintä alkaa Sipilän johdolla

    Uutiset
    29.4.201510:15
    MT toimitus

    Hallitustunnustelija Juha Sipilä (kesk.) aloittaa tänään työmarkkinakeskusjärjestöjen kanssa keskustelut yhteiskuntasopimuksesta.

    Sipilän on määrä tavata järjestöjohtajat valtiopäivien avajaisten jälkeen kello 16. Tapaaminen kestää korkeintaan muutaman tunnin, sillä Sipilän on ehdittävä kello 19 alkavaan valtiopäivien avajaisjuhlabalettiin.

    Tapaamisessa käydään läpi järjestöjen ehdotuksia siitä, miten työn tuottavuutta parannettaisiin ja työllistämistä helpotettaisiin. Sipilä antoi järjestöille viime viikolla kysymyslistan, jossa kysyttiin myös, miten työttömyyden hoitoon varattujen määrärahojen käyttöä saataisiin tehokkaammaksi.

    Työmarkkinajärjestöt sekä Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ja Suomen Yrittäjät antoivat Sipilälle eilen vastauksensa tämän esittämiin kysymyksiin.

    Tänään alkavista keskusteluista voi olla lopputuloksena sopimus Suomen tarvitsemista uudistuksista tai esimerkiksi kirjaus hallitusohjelmaan.

    SAK:n Lauri Lyly uskoo, että asioissa voidaan edetä kolmella tavalla. Osapuolet voivat suoraan sopia joistakin asioista tai ilmaista yhteisen tahtonsa uudistusten suunnasta. Kolmantena mahdollisuutena on, että keskusteluiden lopputulemat päätyvät hallitusohjelmaan.

    Järjestöt eivät vielä eilen julkistaneet Sipilälle antamiaan vastauksia, vaan vastauksista odotetaan lisätietoa tänään.

    Artikkelin aiheet
    Juha Sipilä
    yhteiskuntasopimus
    työmarkkinajärjestöt
    hallitusohjelma
    Lauri Lyly
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle