• Nousiaisissa jo 400 saanut vatsataudin saastuneesta vedestä

    Ulostenäytteissä on todettu kolmea eri virusta sekä yksittäisinä löydöksinä muutamia haitallisia bakteereita.
    Nousiaisten keskustaan tuotiin asukkaiden käyttöön vesitankki vesijohtoveden saastumisen vuoksi.
    Nousiaisten keskustaan tuotiin asukkaiden käyttöön vesitankki vesijohtoveden saastumisen vuoksi. Kuva: Kirsi Kanerva
    Uutiset
    3.2.201813:04
    STT

    Nousiaisissa saastuneesta vedestä vatsataudin saaneiden määrä on noussut noin 400:aan.

    Paikallisten terveysviranomaisten mukaan suurin sairastuvuus oli tiistain 23. tammikuuta ja viime viikon lauantain 27. tammikuuta välisenä aikana, jolloin sairastuneita oli yli 50 päivässä. Sen jälkeen uusien sairastuneiden määrä on ilmoitusten perusteella laskenut nopeasti.

    Potilaiden ulostenäytteistä on todettu kolmea eri virusta sekä yksittäisinä löydöksinä muutamia haitallisia bakteereita. Tähän mennessä valmistuneista vesinäytteistä on todettu vain sapovirus.

    Varsinaissuomalaisen Nousiaisten kunnan saastuneesta juomavedestä annettiin viime sunnuntaina vaaratiedote, kun kunnan verkostosta otetuista vesinäytteistä oli tehty saastumiseen viittaava bakteerilöydös.

    Vatsatautiepidemian syyksi epäillään vierekkäin kulkeneiden putkien yhtäaikaista halkeamista, jolloin jätevesi ja talousvesi ovat päässeet sekoittumaan.

    "Lohdullinen tieto on se, että viemäriputki, joka tähän on syypää, oli yksittäisen pienen sivurakennuksen kiinteistöviemäri eikä mikään yleinen viemäri", kertoo ympäristöterveydenhuollon johtaja Kaisa Nivola.

    Eilen illalla aloitettu vesijohtojen tehoklooraus on Nivolan mukaan edistynyt suunnitellusti. Kloorausta on tehty ensin kouluihin ja päiväkoteihin, ja maanantaina se tehdään vanhainkotiin. Muun verkoston tehoklooraus alkaa tiistaina.

    Kloori on korkeina pitoisuuksina syövyttävää, joten lapsia ei saa päästää vesijohtoveden äärelle tehokloorauksen aikana. Kiinteistön omistajien pitää myös huolehtia siitä, että kiinteistössä ei ole kloorauksen aikana sellaisia vettä käyttäviä laitteita, jotka voivat vaurioitua korkeasta klooripitoisuudesta.

    Artikkelin aiheet
    Nousiainen
    vesikontaminaatio
    vatsatautiepidemia
    sapovirus
    klooraus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle